Keski-Mäenpäät Etiopiassa

Hosainasta Addis Abebaan

2011-05-10T08:04:00.000-07:00

Päivä alkaa ennen seitsemää. Olen viettänyt viikonlopun Duramen maaseutukaupungissa työmatkalla, tekemässä juttua kambaatankielisen perinnetietokirjan julkaisusta. On aika lähteä kotiin bussilla. Hyppään Hosainan seminaarin portilta Bajajiin, Intiasta tänne tuotuun kolmijalkaiseen mopotaksiin. Matka Bajaj-taksilla linja-autoasemalle maksaa pari birriä.

Asema on täpötäynnä busseja ja ihmisiä. ”Tule tänne, tämä auto lähtee Addikseen!” huutavat kymmenet ´kalastajat´. Pieni poika myy minulle purkkapaketin ja lähtee hakemaan vaihtorahoja viidestä birristä, mutta ei tule koskaan tuomaan niitä. Valittavanani on suuria linja-autoja ja pieniä minibusseja. Kumman valitsisit:

a) Linja-auto, matkan hinta 65 birriä (n. 3 euroa). Matka kestää kuutisen tuntia. Keskinopeus korkeintaan 70 km/h. Kuuma. Suurempi, siis enemmän ilmaa. Ehkä.

b) Minibussi, hinta 100 birriä (n. 5 euroa). Matkan kesto huomattavasti lyhyempi, keskinopeus satasen paikkeilla. Kuuma. Pieni sisätila, vähemmän ilmaa.

Edellisenä päivänä olin nähnyt Izuzun rusinaksi ruttaantuneena rotkon pohjalla, joten päätän valita suuren bussin, joka kulkee turvallisempaa nopeutta. Vasta kun bussi on täynnä, se lähtee. Sana ”täynnä” ei tosin tarkoita suomen kielen vastaavaa sanaa, vaan suomeksi se tarkoittaa ääriään myöten täynnä. Jokaiselle kahden hengen penkille ahdetaan kolme ihmistä. Käytävällä seisoo ihmisiä. Jollakin on sylissään kana. Bongaan bussin etuosassa yhden hengen penkin ja päätän asettautua siihen. Juuri ennen kuin auto lähtee, kuski kertoo että nyt pitäisi tiivistää ja päästää penkille toinenkin matkustaja. Valitsen käytäväpaikan, puoli kankkua mahtuu penkille.

Vieressäni istuu äiti kahden pienen lapsen kanssa ja jossain vaiheessa matkaa toinen nukahtaa äitinsä syliin ja toinenkin nuokkuu keskikäytävällä. Nostan pojan lattialta syliini ja hän nukahtaa saman tien. Hiki valuu selkää pitkin, lämmintä täytyy olla lähes 40 astetta. Ainakin kahdeksassa kaupungissa Hosainan ja Addis Abeban välillä (250 km) poliisi pysäyttää auton ja tarkistaa tavaratilan, kurkkaapa sisällekin. Muut matkustajat kertovat, että näissä tulleissa katsotaan, ettei autossa ole kiellettyjä vietäviä, kuten khat-huumetta tai vuohennahkoja. Hupaisaa on, että perällä istuvat muslimimiehet pitävät käsissään saunavihtoja muistuttavia khat–pensaan oksia, joista matkan aikana riipivät suuhunsa huumaavia lehtiä. Edessäni oleva matkustaja syö sokeriruokoa, jonka mäskin sylkäisee jalkoihinsa lattialle.

Jossain vaiheessa matkaa en voi kuin nauraa itsekseni tilanteen koomisuudelle – miten ihmeessä olen päätynyt Soinin pienestä kylästä tänne, keskelle Etiopian savannia? Bussiin pieni tumma poika sylissäni, iloisten matkakumppanien keskelle joiden kanssa keskustelemme amharaksi maat ja mannut. Kaiken lisäksi kaikki tuntuu yllättävän normaalille. Oma mukavuusalue (välimatka muihin väh. 40 cm, tietyt aiheet joista keskustellaan vieraiden kanssa jne.) on laajentunut vuosien mittaan melkoisesti.

Butatshirassa aamupalalle pysähtyessämme kuski ilmoittaa: ”15 minuuttia!” Käytän siitä ainakin 10 siihen, että löydän jokseenkin järkevän vessan. Ruokapaikkamme vessasta muut naiset ilmoittavat, että sinne ei voi mennä. Yritän seuraavasta kahvilasta, jossa on edes ovellinen vessa. Reikä lattiassa ja sekin tulvii. Toisella kädellä pitäisi pitää kiinni lukottomasta ovesta, toisella pitää kameralaukkua ja vielä lahkeetkin pitäisi saada pidettyä ylhäällä tulvivan lattian takia.

Koska aikaa on enää viisi minuuttia, muut matkalaiset kutsuvat minut pöytäänsä jakamaan ruokansa. Se on suuri yhteinen inseralätty, jonka päällä on lihaa. Mutta se on raakaa! Pyydän kauniisti anteeksi ja kerron, ettei vatsani ole tottunut raakaan lihaan. Tilaan leipää ja kananmunaa. Se tulee nopeasti ja on maustettu väkevillä chili-paprikoilla.

Kun lähdemme jatkamaan matkaa, poika kömpii kauniisti hymyillen takaisin syliini ja nukahtaa kymmenen minuutin sisällä. Kolmen tunnin hikinen matka puolikkaalla penkillä lapsi sylissä on aika maksimi selälle ja takapuolelle. Sen aikana kuulen, kuinka yksi vierustovereistani on menossa veljensä hautajaisiin, toinen lähdössä Etelä-Afrikkaan. Ikkunoista ei pahemmin vuoristoisia kauniita maisemia voi katsella, koska kaikki etulasia lukuun ottamatta on peitetty tiiviisti kangasverhoilla. Musiikki radiosta soi huumaavalla volyymilla ja ihmiset joutuvat huutamaan sen yli. Ei tässä ainakaan uni tule!

Tiedän, että bussin päätepysäkki on Merkato-torilla, joka on aivan toisella puolella kaupunkia. Kuski lupaa jättää minut Ayer Tenaan, josta on vain kahden linjataksin matka kotiin. Ihmiset auttavat minut ja kapsäkkini tien reunaan ihmisvilinän keskelle. Linjataksi, johon mahtuu suomalaisittain yhdeksän, etiopialaisittain vähintään 15 henkeä, odottaa pysäkillään niin kauan, että auto täyttyy, ja ajaa sitten seuraavalle pääteasemalle. Välillä väkeä jää pois ja uusia hyppää kyytiin. Koska penkit ovat täynnä, istun renkaan päällä lähes maan rajassa. Vaihdan taksia välillä ja pääsen kuin pääsenkin seminaarin portille ja kotiin. Portailla pomppii kolme iloista pikkupupua – äiti on kotona!

Varmasti yksi hikisimmistä, meluisimmista ja uuvuttavammista matkoista mitä olen kokenut, mutta ehdottomasti yksi hauskimmista ja mielenkiintoisimmista. Kanssamatkustajien ystävällisyys ja se, kuinka olin yksi heistä, enkä vain joku ulkopuolinen tuntematon, teki tästä matkasta unohtumattoman.

Tammikuussa mennään!

2010-12-18T11:41:00.001-08:00

Liput on hankittu, rokotukset päivitetty ja viisumitkin haussa. Tällä kertaa ei tarvitse kaivaa esille sinisiä rahtitynnyreitä, kun koti odottaa Addis Abebassa valmiina. Muutenkin lähtö tuntuu ainakin tässä vaiheessa entisiä lähtöjä helpommalle. Hyvästit lähimmille on sanottu niin monta kertaa ennenkin, ettei siinä taida kenellekään olla mitään uutta.

Lapset tietävät tarkalleen, mitä Etiopiassa odottaa - kansainväliset ystävät, oma koti ja lelut sekä kansainvälinen koulu. Nyt meidän perheessä onkin sitten kaksi koululaista, kun viisivuotias Joona aloittaa kansainvälisen koulun eskarin. Suureksi onneksi saamme mukaan vapaaehtoistyötekijän, joka tulee olemaan Joonan apuna ainakin alkuvuoden ja on koulutukseltaan äidinkielenopettaja.

Vielä on edessä muutama työreissu kouluihin ja päiväkerhoihin. Oma lähtöönsiunaamisemme on loppiaisena Soinin kirkossa. Mutta sitä ennen vietämme pitkästä aikaa perisuomalaisen joulun, ihan kristillisen sellaisen. On ollut nimittäin aika järkyttävää seurata keskustelua siitä, saako joulujuhliin kuulua kristillisiä elementtejä. Etiopiassa tämä kysymys olisi kyllä ihan absurdi. Esimerkiksi muslimi-ystäviemme kanssa on ihan tavallista, että kuulumisia kyseltäessä vastaan etiopialaisen tavan mukaan: "Kiitos Jumalalle, minulle kuuluu hyvää," ja hän saattaa vastata: "Pitäköön Allah sinusta huolen." Eikä kumpikaan koe oloaan ahdistuneeksi, vaan on avoimesti sitä mitä on.

Ihmettelyä, odottelua

2010-11-11T10:57:00.000-08:00

Näin se syksy vierähtääkin Suomessa, seuraavat liput on varattu tammikuulle. Vähän tämä tällaista odottelua ja kärsivällisyysharjoittelua on etenkin meille aikuisille, lapset tuntuvat seilaavan aika vaivattomasti kahden kotimaan väliä. Onko meillä aikuisilla liian suuri tarve kontrolloida elämäämme aina tietyn matkaa eteenpäin, vai miksi tämä päivä kerrallaan eläminen on niin hankalaa?

Seuraava etappi on ensi maanantai, kun kirurgi kertoo leikkausajan. Onko se joulukuu vai huhtikuu, sitä ei uskalla edes arvailla. Itse asiassa kesän ja syksyn viettäminen Suomessa on ollut vaihteeksi ihan mukavaa. Ovat tulleet tutuiksi Töysän, Ähtärin, Alajärven ja parin viikon päästä myös Lapuan keskustat ja sivukylät. Olemme tavanneet satoja, ellei jo tuhansia ala-asteiden, yläasteiden, lukioiden ja päiväkotien lapsia ja nuoria, eivätkä suinkaan vähäisimpiä ole olleet kohtaamiset opettajien kanssa. Aikuisten mielikuvat lähetystyöstä tuntuvat joskus olevan jotain aivan muuta kuin innostava musiikkityö etiopialaisten nuorten kanssa.

Lapset nauttivat lumesta, viikonloppuna ehkä päästään jo luistelemaankin.

Syksyelämää Suomessa

2010-10-05T02:14:00.001-07:00

Sadekausi on Etiopiassa lopuillaan, katsomme sen lähes joka päivä Forecan sivuilta viisivuotiaan Joonan kanssa. Yhtä paljon jännitämme sitä, milloin Soinin kohdalla sääennusteessa on lumihiutaleen kuvia. Lapset eivät ole olleet kahteen talveen Suomessa, Alina viimeksi muutaman kuukauden ikäisenä. Varsinkin pienemmille on ihan kauhistus pukea monta kerrosta vaatetta päälle ennen päiväkotiin menoa!

Omien terveysongelmieni vuoksi emme pääse palaamaan Etiopiaan ennen tammikuuta. Syksyn aikana olemme Lapuan hiippakunnan työntekijöitä, eli kierrämme hiippakunnan kouluja, päiväkoteja sekä seurakuntien tilaisuuksia ja kerromme lähetystyöstä ja Etiopiasta. Aivan mahtavia ovat olleet kohtaamiset, itse olen nauttinut päiväkotivierailuista yli kaiken.
Minä: "Etiopiassa monesti tiellä on vähän muitakin kuin ihmisiä, niin kuin aaseja, lampaita ja lehmiä."
Poika 4 v. Tuurin päiväkodissa: "Ja meillä on nuhvi."
Minä: "Minkäs näköinen eläin se on?"
Poika: "Ei kun se on traktori!"

Itse muistan lähetystyöntekijöiden vierailut Soinin kirkonkylän koululla silloin, kun olin itse oppilaana. Jo silloin ajattelin, että jees, tämä on mun juttu! Siksikin tämä lähetyskasvattajana toimiminen tuntuu tosi motivoivalle, eihän sitä voi tietää kenelle just meidän vierailulla on iso merkitys.

Vaikka epätietous omasta terveydentilasta on suuri, niin kaiken tarkoitus ja Jumalan suuri huolenpito on kaiken keskellä kirkastunut ihmeesti. Tämän syksyn mietelause itselleni on löytynyt Matteuksen 10. luvusta: "Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset."

Syksyn iloja

2010-08-28T08:45:00.000-07:00

Yllättäen emme olekaan päässeet vielä palaamaan Etiopiaan, tällä kertaa oman terveyteni vuoksi. Seuraava lentovaraus on syyskuun lopulle ja kovasti toivomme, että silloin olisin kunnossa lähtemään. Sitä ennen on edessä monenlaisia verikokeita.

Matkan siirtyminen tuli ihan yllätyksenä ja toi meille kaikille monenlaisia uusia haasteita. Enni aloitti ekaluokan Soinissa Addis Abeban Binghamin sijaan. Aamulla kaikki kolme kiskovat sormikkaita käsiinsä - Alina elämänsä ensimmäistä kertaa - ja ihastelevat, kun on niin mukavan kylmä!

Syksyn väripilkkuja ovat olleet omenat, viinimarjat ja mustikat, joista kaikki ovat nauttineet kovasti. Itselläni on ollut aikaa jatkaa aiemmin kesken jääneitä opintoja ja Markulla kerätä aineistoa musiikkikoulun tulevaa lukukautta varten. Taas kerran olemme valtavan iloisia siitä, että ostimme viime kesänä oman kodin, jossa nyt saamme rauhassa asua.

Lukukausi Mekane Yesus -kirkon musiikkikoulussa alkaa ensi viikolla ja nyt täytyy vaan todeta, että varmasti kaikki rullaa siellä ilman meitäkin. Juhannuksen aikoihin valmistui parikymmentä kolmannen vuosikurssin opiskelijaa, jotka ovat palailleet seurakuntiin tai muihin töihin, osa jatkaa opiskelujaan. Yksi Markun kitaraoppilaista pääsi opiskelemaan Amerikkaan Berkleen collegeen musiikkia, mikä on tietysti hyvää mainosta koululle ja ilo meille kaikille.

Elämä jatkuu siis Suomi-merkeissä. Tämä tietynlainen epävarmuus menemisten ja lähtemisten suhteen näyttää olevan osa lähetystyöntekijän elämää ja siihen ei auta kuin sopeutua. Onneksi kaikki päivämme ovat isommissa käsissä!

Suomen kesää

2010-07-15T11:45:00.000-07:00

Ihanat kaksi kuukautta olemme saaneet viettää lomaa Suomessa. Uskomatonta, kuinka hyvältä ensimmäisinä viikkoina maistuvatkaan kinkku ja oikea voi leivän päällä, kylmä maito, useat eri leipälajit, lounassalaatit ja jugurtit! Jos jotain meissä näiden vuosien aikana on muuttunut, niin suomalaisen ruoan arvostus. Tuntuu, että lapsetkin söivät kuukauden aamusta iltaan ihan vaan siitä ilosta, että jääkaapissa on muutakin kuin porkkanaa, inseraa ja pottuja. Älä ymmärrä väärin, emme näe nälkää Etiopiassa, vaikka se siltä kuulostaakin!

Nautimme myös hurjasti siitä, että saamme iltaisin pyöräillä ja kävellä lasten kanssa vapaasti Soinin raitilla. Ilma on raikas ja valoista, turvallisuudesta ei tarvitse huolestua, eikä kukaan huutelekaan meille mitään (ihania naapureitamme lukuunottamatta : )

Lapsillehan Suomi on vähän liiankin hyvää ollakseen totta. Vanhemmat ovat koko ajan lomalla, ei tarvitse herätä aamuisin kouluun ja isovanhemmat loputtoman jätskivaraston kanssa ovat tien toisella puolella. Ainkaan vielä kukaan ei ole tuumannut, että jospa jäätäisiinkin tänne, enemmänkin muistelevat päivittäin ystäviä ja koulua Etiopiassa.

Yhtenä sunnuntaina näytimme kuvia Etiopiasta Soinin seurakuntatalolla lähetysjuhlassa. Alina 2 v istui hievahtamatta ja katsoi silmä tarkkana valokuvia seinältä. Kun sinne rävähti kuva meidän kodistamme Etiopiassa, Alina huusi riemuissaan, koko lähetysjuhlaväen iloksi: "Tuo on mun koti! Mennään sinne!" Koti voi olla aika erilainen käsite näille lähetyslapsille.

Vielä on kuukausi jäljellä Suomen lomaa, sinä aikana ajattelimme käydä ainakin kylpylässä ja laivalla. Joona 4 v on koko talven Etiopiassa haaveillut siitä, että pääsisi risteilylle. Se on hänelle eksoottisin matkahaave mitä osaa ajatella, Afrikka kun on sitä arkista ja tuttua.

Lomalla Suomessa

2010-05-24T04:37:00.000-07:00

Hei pitkästä aikaa!

Saavuimme viime perjantaina lomalle Suomeen. Ensi viikolla (30.5.) saamme vieraiksemme kaksi hyvää ystäväämme Addis Abebasta, Kukun ja Kibromin jotka opettavat kanssamme Mekane Yesus -kirkon musiikkikoulussa. Markku ja "pojat" konsertoivat useilla ripareilla ja lastenleireillä sekä Kuortaneella 6.6., Soinissa 9.6. ja Ähtärissä 15.6. Omaa lomaamme vietämme sitten heinäkuulla. Tarkoituksemme olisi palata Etiopiaan elokuun puolta väliä ennen.

Talvi on mennyt uskomattomalla vauhdilla. Tämä vuosi on ollut edellistä helpompi siinä mielessä, että olemme olleet paljon terveempiä, muutamaa tavallista flunssaa lukuunottamatta. Enni on viihtynyt kansainvälisessä koulussa valtavan hyvin ja on yksi luokkansa parhaimpia kirjoittamaan ja lukemaan - englannin kielellä siis. Joona aloittaa samassa koulussa ensi syksynä, Kindergarten 1-luokalla. Alina on kotosalla, hän täytti tammikuulla kaksi vuotta.

Omaan työhöni on kuulunut paljon työmatkoja. Viimeksi kävin Dessien kaupungissa, joka sijaitsee Addis Abebasta pohjoiseen lähes 3 kilometrin korkeudessa vuoristossa. Matkaa Addiksesta on 400 kilometriä, mutta matkaan meni yli yhdeksän tuntia. Kaupunkien välillä oli pieniä kaupunkeja, joiden katukuvassa vilisi kameleita taluttajineen. Asukkaat ovat afar-kansanryhmän jäseniä. He ovat pääasiassa muslimeita ja pukeutuvat hameisiin. Halusin viedä ehdottomasti Markulle tuliaisina yhden tuollaisen upean värikkään hameen, mutta ostaminen olikin vähän kinkkisempää...

Myyjä tivasi, olemmeko muslimeita. No emme. Siinä tapauksessa emme voi ostaa hametta. Aikamme aiheesta keskusteltuamme hän sitten kysyi: "Asutteko alangolla?" No toki, Suomihan on merenpinnan tasalla, siis alangolla! Hän lupasi myydä kietaisuhameen minulle, koska alangot ovat tunnetusti kuumia alueita. En sitten alkanut kertoa Suomen ilmastosta sen enempää, alanko kuin alanko...

Terveisiä Addis Abebasta!

2010-02-08T10:41:00.001-08:00

Kuinka vuotesi on lähtenyt käyntiin? Meillä se on lähtenyt varsin vauhdikkaasti työn ja tietysti viisihenkisen perheen arjen pyörityksen merkeissä. Vietimme juuri Alinan kaksivuotispäiviä. Joonankin kävin ilmoittamassa kouluun ensi syksyksi, hän aloittaa saman kansainvälisen koulun kuin Ennikin. Täällä suomalaiset lapset aloittavat koulunsa vuotta aiemmin kuin Suomessa. Kindergartenin ensimmäinen vuosi on pitkälle leikkiä ja ryhmässä olemiseen totuttelua, meidän lapsille tietysti myös kielen oppimista, siinä muun ohella.

Markku sai Mekrez-kuoron kanssa pitkällisen projektin eli levyn teon valmiiksi. Heillä oli suuri konsertti stadionilla yli 4000 kuulijalle. You Tubessa on ainakin yksi Mekrezin video, jossa Markkukin soittaa kitaraa, käy katsomassa! Kuoron solisti ja pianisti lähtevät kanssamme ensi kesäkuuksi Suomeen.

Itse olen tehnyt paljon lehtijuttuja eri aiheista, kuten tyttöjen ympärileikkauksen loppumisesta Hosainan alueella sekä ensimmäisten Mekane Yesus –kirkon omien lähetystyöntekijöiden lähettämisestä töihin ulkomaille. Valtavan merkittäviä asioita molemmat.

Erityisen hieno oli reissu Hosainaan, jossa asuimme vuosina 2001-2003 Markun kanssa. Sieltä tein päivän matkan vielä eteenpäin, Gimbitsun kylään. Matkaa kuoppaista, pölyistä tietä on vain 30 kilometriä, mutta tien kunto, torille kulkevat ihmiset kantamuksineen, aasit, lampaat ja vuohet pakottavat laskemaan ajonopeuden neljäänkymppiin. Maaperä on ruosteenpunaista, tietä reunustavat akaasiat, eukalyptuspuut ja valebanaanit. Vasemmalla kohoavat upeat vuoret. Välillä otamme kyytiin matkakaverini Samuelin tuttuja ja heidän kantamuksiaan: hiilisäkin, viljaa ja polttopuita. Puhe käy amharaksi ja hadijaksi, itse osaan vain ensimmäistä.

Perillä Gimbitsussa tapaamme kes (pappi) Teklen perheineen. He ovat valmistaneet meille herkullisen aterian, inseralättyjä ja monenlaisia kastikkeita – kanaa, punajuurta, kaalia, kotijuustoa ja papuja. Ruoka syödään käsin ja päälle saamme kupit vahvaa, itsepaahdettua ja jauhettua kahvia suolalla höystettynä. Savesta tehdyssä talossa istuimina on matalat kolmijalkajakkarat, jaloissani juoksee lähes tusina pieniä tipuja.

Matkalla saan tehtyä monta tärkeää haastattelua, jotka liittyvät Gimbitsun raamattukoulun toimintaan. Hosainassa tapaan vielä hiippakunnan uuden presidentin kes Solomonin sekä tyttöjen ympärileikkausta vastaan taistelevan rouva Sakamyeleshin. Hän näyttää minulle paljon valokuvia ja kertoo työstään Hosainan seudun kylissä Hän pitää työtoverinsa kanssa kursseja kylissä sekä muslimeille että kristityille. He kertovat ja näyttävät kuvin, kuinka paljon tyttöjen ympärileikkaus voi vaikeuttaa heidän tulevaa elämäänsä. He käyttävät opetuksessaan sekä Raamattua että Koraania, sillä kumpikaan ei kehota ympärileikkaamaan tyttöjä. Tuloksia on saatu, muutamassa kylässä Hosainan ympäristössä leikkaukset on lopetettu täysin. Tästäkin aiheesta on You Tubessa Suomen Lähetysseuran hyvä video. Se löytyy myös Lähetysseuran sivujen kautta, www.mission.fi
Tästä aiheesta aion vielä kirjoittaa jatkossakin, sovin Sakamyeleshin kanssa meneväni hänen mukaansa seuraavalle kurssille kuunteluoppilaaksi.

Monella – itsellänikin aiemmin – oli ajatus, että lähetystyöntekijät lähtevät viemään työalueille jotain hienoa ja uutta. Nyt olen saanut huomata, että esimerkiksi meidän työyhteisössämme Mekane Yesus –kirkossa etiopialaiset tekevät upeaa työtä. He tekevät lähetystyötä oman maansa sisällä, pitävät huolta sairaista ja köyhistä, kouluttavat pappeja jne. He ovat eläviä kristittyjä, joilla on paljon enemmän opetettavaa elämästä Jumalan lapsena kuin minulla heille.

Jos meitä ulkomaalaisia tarvitaankin joihinkin töihin, Mekane Yesus –kirkko pyytää apua lähetysjärjestöjen kautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka lähetystyö tulee muuttumaan. Kauanko ulkomailta tulleita lähetystyöntekijöitä edes tarvitaan monilla työalueilla? Eikö näillä kustannuksilla jo koulutettaisi monta etiopialaista hoitamaan nekin työt, joita ulkomaalaiset nyt hoitavat? Ja milloin lähetystyön suunta muuttuu niin, että täältä Afrikasta lähtevät iloiset, innostuneet kristityt työhön meidän lamaantuneiden, maallistuneiden länsimaalaisten pariin? Mitään uhrautumisen kruunua lähetystyöntekijöiden päähän on turha nykypäivänä enää asettaa. Teemme tavallista työtä, asumme kunnollisissa asunnoissa emmekä näe nälkää tai juokse pakoon leijonia. Tiivistettynä lähetystyöntekijän elämä on mielestäni tavallista kristityn elämää, niin kuin se olisi Suomessakin. Kristittyinä meidän tulisi olla maailman suola ja valo, asumme sitten tutuissa kotiympyröissä Suomessa tai Afrikassa.

Kuulumisia - pitkästä aikaa

2009-12-15T02:20:00.001-08:00

Voi hyvät ystävät, onpas tämä blogin kirjoittaminen nyt jäänyt pitkälle tauolle! On näköjään korkea aika päivittää kuulumisia.

Syksy on ollut työntäyteinen, mutta kaikin puolin onnellinen. Olemme olleet koko syksyn terveinä, Enni on sopeutunut hienosti uuteen kouluunsa Bingham Academyyn. Hän on eskariluokalla, tosiasiassa luokka kyllä vastaa enemmänkin Suomen ekaluokkaa, sillä he lukevat jo täyttä päätä – siis englannin kielellä. Meidän eskarilaisen ääntämys on kaunista brittienglantia ja sanavarastoon alkaa kuulua meille vanhemmillekin ihan uusia sanoja. Unensa Enni näkee ilmeisesti englanniksi, niin kovasti hän englantia puhua pöpöttää unissaan.

Joona ja Alina ovat kotihoidossa, mikä on meidän vanhempien arjen pyörityksen suuri helpotus. Kibbinesh tulee joka aamu, Alina jo seisoo siinä vaiheessa ovella kengät kourassa ja odottaa pihaleikkejä. Ihan tähän lähelle muutti syksyllä suomalainen perhe, jolla on Joonan ikäinen eli 4-vuotias poika. Daniel ja Joona ovat sydänystävät ja leikkivät yhdessä monena päivänä viikossa. On vaikea edes kuvailla, miten suuri asia meille vanhemmille on lasten viihtyminen ja tyytyväisyys.

Elämänlaatu on noussut siinäkin mielessä, että olemme oppineet mistä kaupasta löytää parhaiten juustoa, mistä taas kunnon muroja tai säilykenakkeja... On turha kuvitella käyvänsä nopeasti yhdessä lähikaupassa, vaan ruoat on usein kerättävä ainakin kolmesta eri pikkuliikkeestä. Kauppiaat ovat jo tuttuja ja ellemme käy viikkoon heidän kaupassaan, ihmettelevät he kovasti: ”Olette kadonneet!”

Markku viihtyy työssään ja kysyntää on monenlaisiin projekteihin. On levyn tekoa, kahvilakonserttien valmistelua, studion rakentamisen valvomista ja sitten ihan sitä päätyötä eli soittotuntien pitoa ja bändien ohjausta. Kun oppilaat ovat motivoituneita ja muutenkin ihan mahtavia tyyppejä, niin mikäs siinä työtä tehdessä.

Itse lopetin syyskuulla kielikoulun, jonka jälkeen olen tehnyt töitä sekä Suomen Lähetysseuran tiedottajana että Mekane Yesus –kirkon musiikkikoulun opettajana. Tiedotukseen on kuulunut monenlaisten lehtijuttujen kirjoittamista Suomeen, radio-ohjelmien tekoa Radio Deille ja raporttien tekoa työn tukijoille Suomeen. Työt vaihtelevat päivästä toiseen eikä samanlaisia työpäiviä ole. Teen suurimman osan tästä työstä kotona, mikä on tietysti kivaa Joonalle ja Alinalle, itselle välillä hieman haastavaa työrauhan kannalta...

Musiikkikoululla olen opettanut nuotinnusta ja säveltapailua ensimmäisen vuosikurssin oppilaille. Monet heistä tekevät paljon hengellisiä lauluja ja esittävät niitä maaseudulla, josta ovat kotoisin. Esimerkiksi Taddelets-niminen naisopiskelija on tunnettu laulujen tekijä kotiseudullaan, hän on kiertänyt jo vuosia esittämässä niitä laajalla alueella. Ongelma on ollut se, ettei hän ole osannut laittaa ylös tekemäänsä 300 laulua, eikä myöskään säestää itseään kitaralla. Hän on ollut siis hyvin riippuvainen säestäjästä. Viime syksynä hän sitten aloitti opinnot musiikkikoulussa. Pikkuhiljaa hän on opetellut säestämään itseään sekä hän opettelee sitkeästi kanssani nuotteja, jotta voisi kirjoittaa laulunsa ylös ja soittaa myös muiden tekemää musiikkia nuoteista. Lähetystyömme on siis oikeastaan sitä, että pyrimme varustamaan näitä tulevia saarnaajia ja evankelistoja työhönsä opettamalla heitä.

On uskomatonta nähdä, miten kiitollisia nämä oppilaat ovat saamastaan opetuksesta. Tunnin jälkeen he käyvät kiittämässä opettajaa ja kertovat, kuinka onnellisia ovat kun opetan heitä. Voitte arvata, että omakin motivaatio opettaa on aika korkea!

Nyt alamme lasten kanssa valmistautua jouluun. Ennin koulun joulukonsertti on keskiviikkona. Pipareita olemme leiponeet (ja syöneet) jo monta pellillistä. Tällä viikolla ostamme torilta lampaan (elävän), josta sitten tehdään jouluksi kinkku! Sen aiomme paistaa takapihalla nuotiolla jouluaattona. Meille on tulossa ystäväpariskunta Suomesta jouluksi, mikä on mahdottoman hauska juttu. Yritämme vähän lomaillakin jossain muualla, sillä tässä omalla alueella on aika vaikea irrottautua töistä. Kotimme on nimittäin seminaarin ja musiikkikoulun compaundilla.

Toivotamme teille oikein hyvää, rauhallista, tunnelmallista joulua! Täällä tunnelma on hyvin erilainen ja joulun sisältö on löydettävä ihan muualta kuin pimeydestä, pakkasesta tai jouluvaloista. Perheessämme se on tarkoittanut sitä, että laulamme paljon joululauluja ja mietimme lasten kanssa päivittäin ensimmäisen joulun tapahtumia saviseimen ympärillä. Pian kaksivuotias Alina laulaa omaa lauluaan: ”Jouluna Jeesus syntyi kaukana etelän mailla...” Aika hassua, että lapsillemmekin ensimmäisen joulun ympäristö on ihan tuttu: aasit, paimenet, seimi, kamelit.

KULTTUURIN KIEMUROITA

2009-10-10T10:54:00.000-07:00

Meille tuli viime viikolla yllättäen kylään mieluinen vieras. Tutuistuimme Bogaleen jo Hosainassa vuonna 2001, kun hän oli opiskelija. Hän asui Hosainan Hostellissa, joka oli tarkoitettu orvoille ja hyvin köyhien perheiden lapsille. Lapset ja nuoret kävivät koulua ja asuivat hostellissa, asuntolassa. Markku opetti hostellilla englantia ja liikuntaa.

Bogale kävi lukion viimeistä luokkaa ja saikin erittäin hyvät arvosanat. Hän sai suoraan paikan Hararin yliopistosta ja valmistui kolmen vuoden opiskelujen jälkeen insinööriksi. Autoimme häntä opiskeluaikana vuokrien maksussa ja hän kävi meillä usein lomillaan. Myös Suomessa ollessamme saimme häneltä usein sähköpostia. Hän sai valmistuttuaan työpaikan Bedelen oluttehtaalta insinöörinä ja työskentelee siellä edelleen.

Hän siis tuli käymään meillä viime viikolla. Olimme nähneet edellisen kerran huhtikuussa, kun hän oli ollut autokolarissa ja kävi pääkaupungissa tutkimuksissa. Nyt hän istui sohvallamme, tarjosin hänelle kahvia. Juttelimme niitä näitä; työstä ja sukulaisista. Sitten hän sanoi: ”Te olette minulle kuin isä ja äiti, tai sisko ja veli. En voi pitää teiltä mitään salassa.” (Ahaa, nyt hän tunnustaa jotain, mitähän ihmettä?)”Minulla on tyttöystävä.” Hei, onpa hieno juttu! Mutta yleensä tässä kulttuurissa kerrotaan seurustelukumppaneista vasta kun ollaan menossa naimisiin, mutta ollaanhan me aika tuttuja, ehkä hän haluaa kertoa meille jo nyt.

Bogale on heimoltaan hadija, mutta hänen uudella asuinpaikallaan Bedelessä ihmiset ovat oromoita. Olemme joskus miettineet, että hänen saattaa olla aika vaikeaa löytää tyttöystävää sieltä.”Tyttöystävälläni on vauva.” Hups! Kenenkähän vauva oikein on? Onpa kummallista, että Bogale seurustelee jonkun kanssa, jolla on jo vauva, se on täällä aika harvinaista.”Minä olen sen vauvan isä.” No niin! Yllätyksiä toisensa jälkeen... Mahtava juttu! Onko hienoa olla isä? Aivan upeaa!”Me menimme naimisiin viime toukokuussa.”

Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin nauraa ja onnitella Bogalea. Häät olivat olleet pienet, Bogalen suku kaukaa Hommatsosta ei ollut päässyt paikalle. Mutta hieno juttu, että olivat pitäneet pienet häät, joita varten ei ole tarvinnut ottaa lainaa maksettavaksi. Bogale kertoo ostaneensa häihin lampaan, morsiamen suku on pitänyt huolta muista tarjottavista. ”Vauva on syntynyt kesäkuussa. Me valitsimme teidät kummeiksi.”

Abenezer on toinen etiopialainen kummilapsemme. On hienoa olla kummina läheisten ystävien lapsille. Välillä meitä kysytään kummeiksi lähes vieraittenkin lapsille, mutta silloin tuntuu sille, että kummilta halutaan vain taloudellista tukea. Mutta nämä kaksi kummilastamme, seitsemänvuotias Dilamo Hosainassa ja kolmekuukautinen Abenezer Bedelessä ovat meille tärkeitä lapsia, koska tunnemme heidän vanhempansa jo vuosien ajalta. Hosainassa käymme aika usein Dilamoa tervehtimässä. Joskus viemme hänelle jalkapallon tai jotain muuta kivaa, kuten viimeksi koulurepun. Abenezeriä toivomme näkevämme myös aika ajoin, vaikka hän asuukin yli 500 kilometrin päässä täältä pääkaupungista.

Mutta mitä tämä keskustelu Bogalan kanssa opetti? Se oli oikein malliesimerkki siitä, kuinka Etiopiassa kerrotaan uutisia. Olisihan hän vain voinut kertoa suoraan: ”Olen mennyt naimisiin ja minulla on poika.” Mutta eihän täällä tokikaan niin tehdä, vaan kuulijaa valmistellaan monin sanankääntein lopulliseen uutiseen, oli se hyvä tai huono uutinen.

Jos joku on kuollut, ei sitäkään laukaista lähisukulaisille koskaan suoraan. Voidaan soittaa esimerkiksi toisella paikkakunnalla opiskelevalle nuorelle ja kertoa: ”Isäsi on tosi sairaana, hän on sairaalassa. Tule pian katsomaan häntä!” Opiskelija on täysin tietämätön siitä, onko isä tosiaankin sairas vai jo kuollut. Hän kuitenkin voi valmistautua henkisesti jo pahimpaan matkansa aikana. Kun hän näkee muun perheensä, tajuaa hän heidän ilmeistään, mikä on totuus; onko isä tosiaan sairaalassa sairaana vai kenties jo kuollut.

PERILLÄ!

2009-09-03T02:54:00.000-07:00

Saavuimme Addis Abebaan viime viikon lauantaina. Lapset olivat vielä melko nuhaisia ja vähän jännitimme, pääsemmekö koneeseen vai joudummeko Addiksessa suoraan eristykseen, nimittäin kaikkien maahan tulevien täytyi täyttää kysely terveydentilastaan tyyliin ”Onko sinulla ollut viimeisen viikon aikana a) nuhaa b) yskää c) kuumetta?” Jääköön salaisuudeksi, olimmeko rehellisiä vai emme...

Mutta matka sujui mahtavasti, vaikka päivä olikin järkyttävän pitkä. Taksi haki meidät hotellilta aamulla jo neljältä ja vasta illalla yhdeltätoista pääsimme laukkuinemme perille. Tai itse asiassa suurin osa matkalaukuista ja musiikkikoululle tuotavista soittimista jäi välille! Ne saatiin sitten parin päivän päästä.

Täällä on meneillään sadekauden loppu. Iltaisin ja öisin sataa ja ukostaa kovasti, päivisin on mukavan lämmintä, ainakin jos aurinko pilkistää pilvien takaa. Sadekautta on kestänyt jo useita kuukausia ja kosteuden vuoksi kaikki vaatteet kaapeissa tuoksuivat homeelle. Olemme tuuletelleet ja pesseet vaatteita, pitäneet takassa tulta ja lämpöpatereita päällä, mikä on auttanut asiaa kovasti.

Enni on aloittanut koulunsa Bingham Academy –nimisessä kansainvälisessä koulussa. Sinne on reilun kymmenen kilometrin matka. Koulutaksi vie asuinalueeltamme 11 lapset porukan aamuisin kouluun ja hakee joko puolenpäivän jälkeen tai pitkinä päivinä kolmen jälkeen. Koulussa on kymmenkunta suomalaista lasta, Enninkin luokalla yksi. Kaikki opetus on englanniksi ja kun Enni vielä leikkii iltapäivisin englanninkielisten ystäviensä kanssa, on kielitaito jo palautunut mukavasti. Joona ja Alina harjoittelevat kotona Kibbineshin kanssa amharaa. Ihan tähän naapuriin on muuttanut uusi suomalainen perhe, jolla on 4- ja 6-vuotiaat pojat, mikä tietysti ilahduttaa erityisesti Joonaa. Ovat jo leikkineet junaradoillaan yhdessä.

Itse olen aloittanut taas kielikoulun. Opiskelen vielä kuuden viikon ajan amharan kieltä, sen jälkeen olisi tarkoitus aloittaa työt. Markku on vielä kotosalla, sillä musiikkikoulu alkaa vasta parin viikon kuluttua.

Elämä on lähtenyt rullaamaan taas tuttuun tapaan, ihmeenkin helposti. Arki on hyvin kansainvälistä, asioita hoidetaan pääasiassa amharaksi tai englanniksi, myös suomeksi ja välillä saksankin kielellä. Ystäviä käy meillä kotona, välillä käydään kahvilla, sunnuntaisin kansainvälisessä kirkossa. Aika suuri muutos arkeen Soinissa...

Kulttuurien eron näkee taas kun siirtyy maasta toiseen. Ainakin kymmenen etiopialaista ystävää on päivitellyt, miten kaunis minusta on tullutkaan kesän aikana. Syy ei ole ehkä ihan yhtä mairitteleva – ”kun olet saanut niin monta lisäkiloa!” Joopa joo, eipä siinä auta muuta kuin kantaa Suomen herkuilla ansaitut lisäkilot ilolla, kun ne kerran muitakin täällä ilahduttavat.

Vihdoin ja viimein!

2009-08-20T12:19:00.000-07:00

Laukut on kutakuinkin pakattu, astianpesukone jyllää viimeisiä astioita puhtaaksi, lapset nukkuvat, selkä on kipeä... Huomenna lähdetään kohti Helsinkiä, hoidetaan viimeiset asiat Lähetysseurassa ja lauantaiaamuna kello 6.45 lähdetään kohti Addis Abebaa. Perillä olemme illalla yhdeksältä, joten pitkä matka on edessä. Täytyy myöntää, ettei ole ihan yksinkertaista reissata kahden mantereen väliä pienten lasten kanssa. Onneksi ovat isovanhemmat ja naapurit, joiden kanssa lapset voivat leikkiä kun me Markun kanssa pakkaamme.

Toivotaan, että seuraavat uutiset tulevatkin jo Etiopiasta. Alina, Enni ja Joona yskivät vielä kovasti, kuume on onneksi ollut jo monta päivää poissa.

Jää hyvin, kiitos kun olet matkassamme rukouksin!

Ja kuinkas sitten kävikään?

2009-08-16T10:25:00.000-07:00

Perinteitä kunnioittaen ei sitten lähdetäkään suorinta reittiä... Alina aloitti perjantaina rajulla kuumeisella flunssalla ja oksentelulla, Joona seurasi eilen lauantaina perässä. Yksivuotiaan Alinan kanssa teimme sairaalareissun ambulanssilla, kun henki ei yöllä kulkenut mihinkään suuntaan kovan yskän vuoksi. Lisähappi ja lääke auttoivat asiaa ja pääsimme jo aamulla takaisin kotiin. Eipä lääkäri osannut sanoa mikä on taudin nimi, totesi vaan että jos on sikainfluenssaa, niin kylläpä sekin paranee niin kuin muutkin influenssat. Mutta raju tauti joka tapauksessa!

Saimme siirrettyä lentolippuja ilman lisäkustannuksia seuraavaan viikonloppuun eli lauantaille 22.8. Elleivät kaikki ole siihen mennessä kunnossa, siirrämme lentoa edelleen.

Kulunut viikko on ollut ihan hurjaa menoa ja kauhistuttaa ajatuskin, että huomisaamuna pitäisi olla jo ajelemassa kohti Helsinkiä. Saimme monta lisäpäivää rauhallista kotieloa ilman mitään tapaamisia tai lääkärireissuja, se hyvä puoli tässä kyllä on. Vaikkakaan lisäpäivät kuumeisten ja tukkoisten lasten kanssa eivät nyt ihan helpoimmasta päästä taida ollakaan... Mutta toivotaan, että taudit tästä pian lähtevät ja pääsemme Etiopiaan ennen kuin työlupamme umpeutuvat 24.8.

Helmiä kiireen keskellä

2009-08-13T12:39:00.000-07:00

Välillä tuntuu, että tämä viimeinen viikko ennen lähtöä on täynnä vain kiirettä ja kireyttä: vakuutuksia, lehtien perumista, viimehetken ostoksia, lasten neuvoloita, hammaslääkäreitä ja niin edelleen. Äidin ajatukset ovat jossain aivan muualla, kuin pikkuautoleikeissä, vaipanvaihdoissa tai Bratzin kampauksissa.

Allekirjoitan täysin ajatuksen siitä, että niin kuin lentomatkoilla vaarallisimmat hetket ovat nousut ja laskut, niin näissä meidänkin matkoissamme suurimmat uhat perheen tasapainolle ovat juuri nämä "nousut ja laskut" eli lähdöt ja tulot.

Kaiken hässäkän keskellä on ollut aivan yllättäviä helmiä ja mansikkapaikkoja. Lauluilta kiireisen päivän lopuksi Lapualla, mökki-ilta tänään Markun sukulaisten luona Töysässä (vain yksi pienistä serkuksista tipahti järveen!), mustikkaretki mummun siskon mökillä Soinissa lasten kanssa eilen ja vielä ne monet, monet kohtaamiset soinilaisten kanssa, jolloin he ovat kaupassa vastaan tullessaan toivottaneet siunausta ja luvanneet muistaa meitä rukouksissa. Arvaatkos, mikä on lähetystyöntekijän viikon lempparipäivä? No tietysti sunnuntai, rukoillaanhan meidän puolestamme silloin ainakin viidessä nimikkoseurakunnassamme: Soinissa, Alajärvellä, Lapualla, Ähtärissä ja Kuortaneella.

Ellen enää ehdi päivittämään kuulumisia ennen lähtöämme, niin mukavaa syksyn alkua sinulle! Maanantaina 17.8. lähdemme ajelemaan kohti Helsinkiä ja tiistaina 18.8. lennämme KLM:llä Amsterdamin kautta Addis Abebaan. Siellä on meneillään sadekausi, joten kosteaa ja kylmiä öitä on tiedossa. Olohuoneemme lattia on muuten korjattu termiittien jäljiltä, joten pääsemme omaan kotiimme. Posti on tervetullutta, etenkin lapsille on juhlapäivä, jos saamme ihan kirjepostia. Osoitteemme on Keski-Mäenpäät, P.O.Box 2397, Addis Abeba, Ethiopia.

Voiko tälläistä edes tapahtua..?

2009-07-29T07:37:00.001-07:00

Saimme viestiä Etiopiasta, jonne olemme siis palaamassa näillä näkymin 18.8. Yllättäen olkkarimme lattia on joutunut remontin kohteeksi, aika yllättävästä syystä.

Huomasimme toki jo viime talvena, että lautalattiassa oli suurehkoja romahtaneita kohtia siellä täällä, joita Markku on paikkaillut ilmastointiteipillä. Meitä viisaammat remonttimiehet ovat käyneet vilkaisemassa lattiaa ja todenneet, että asialla ovat olleet termiitit. Ne ovat syöneet lattian aika tehokkaasti ja jatkavat puuhiaan, ellei asialle tehdä jotain. Mitä, se on vielä meille epäselvää...

Joka tapauksessa lattiaa korjataan nyt. Toivottavasti se on jo valmis kun matkustamme kolmen viikon kuluttua! Nämä ovat tarinoita sarjassamme "voi tapahtua vain päiväntasaajan tuolla puolen."

Pikkuhiljaa kohti Etiopiaa, ainakin ajatuksissa

2009-07-18T11:21:00.000-07:00

Olemme viettäneet Suomessa jo lähes kolme kuukautta ja pikkuhiljaa alkaisi jo menovarvasta vipattaa. Tällä näkymin lähdemme Etiopiaan elokuun puolen välin jälkeen, kun kaikki lääkärireissut, lisärokotukset, seurakuntavierailut sun muut ovat pulkassa. Ennin koulu alkaa 25.8. ja toivoisimme, että pääsisimme asettumaan Etiopiaan ennen sitä. On aika kaivaa viime talven aikana kirjoitettu hankintalista esiin:

koulureppu Enni-eskarilaiselle, kunnon hatut, sandaalit, uudet uikkarit, käsityötarvikkeita (Ennin koulussa ei opeteta käsitöitä), pari kestovaippaa lisää Alinalle, kunnon vahakangas, pari uutta DVD:tä lapsille (meillä kun ei ole telkkua, niin näkee sentään ohjelmia tietsikalta), hyviä piirustustusseja lapsille, aurinkorasvaa, juomapullot, taskulamppu ja tuliaisia lähimmille etiopialaisille ystäville.

Tässä oli kyllä vain murto-osa listastani, mutta nyt aika moni asioista tuntuu aika turhille, kun on ollut hetken Suomen yltäkylläisyyden keskellä. Täällä tavaraa pursuaa joka nurkasta ja ongelma tahtookin olla ylimääräisen tavaran eliminointi. Tiistaina vietetään Ennin 6-vuotissynttäreitä ja saapi nähdä monellako bratzillä sun muulla matkatavaramäärä vielä kasvaakaan...

Pappi ja hyeena

2009-07-09T21:33:00.000-07:00

Eräänä sunnuntaina ollessani Etiopiassa kirkossa pappi kertoi saarnassaan seuraavan tarinan:

Addis Abebassa asui pappi, joka halusi lähteä kertomaan Jeesuksesta seudulle, jossa Häntä ei vielä tunnettu. Matka kaukaiseen kylään kesti kauan, ensin bussilla joka oli täynnä matkustajia, kanoja ja vuohia. Sen jälkeen pappi taivalsi vielä pitkän matkan kävellen halki kuuman ja kuivan savannin. Matka oli vaarallinenkin, sillä tien varsilla oli monenlaisia villieläimiä.

Pappi saapui kylään, esitteli itsensä sen asukkaille ja kertoi millä asialla hän oli. Pappi oli varautunut viipymään kylässä kuukausia, sillä tuskin sitä lyhyemmässä ajassa kukaan kääntyisi kristinuskoon. Mutta kuinka ollakaan, vain muutaman päivän jälkeen lähes kaikki kyläläiset tuumasivat haluavansa tulla kristityiksi. No, mikäs siinä, pappi ajatteli, ja kastoi halukkaat. Sen jälkeen hän lähti paluumatkalle perheensä luo pääkaupunkiin.

Hän aloitti matkansa kävellen. Hetkessä matkaa häntä vastaan tuli suuri, ruma hyeena. ”Mihinkäs olet matkalla?” pappi kysyi siltä. Hyeena kertoi matkaavansa läheiseen kylään, juuri siihen mistä pappi oli tulossa. Hyeenalla oli kova nälkä ja hän ajatteli syövänsä muutaman kylän asukkaan. ”Mutta älä sitten syö kristityitä”, pappi varotteli. ”No mistäs ihmeestä minä tiedän ketkä ovat kristityitä?” hyeena ihmetteli. ”Kristityissä on Kristuksen tuoksu, siitä sinä heidät tunnet. Kristuksen tuoksu tarkoittaa sitä, että he toimivat niin kuin Kristus haluaisi meidän toimivan – auttavat sairaita, nälkäisiä ja niin edelleen.” ”Selvä", hyeena sanoi ja lähti kylään.”

Jo kylän laitamilla hän näki erään sen asukkaan, pullean puoleisen miehen. Vesi kielellä hyeena otti hänet kiinni ja aloitti nuuskimisen. ”Jalassa ei ainakaan ole mitään tuoksua”, hyeena tuumasi ja alkoi syödä onnetonta kyläläistä. Hän söi miehen pala palalta, kunnes oli syönyt kaiken huulia lukuun ottamatta. ”Voi ei!” hyeena parkaisi, sillä miehen huulilta hän haistoi Kristuksen tuoksun. Samoin kävi seuraavankin kyläläisen kohdalla. Hyeena söi ja söi kyläläisen toisensa jälkeen ja ihmetteli kovasti, kun Kristuksen tuoksu oli ainoastaan heidän huulillaan.

Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo Jesajan sanoin: "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta."

Rukoukseni tälle päivälle kuuluukin: Rakas Jeesus, opeta minua kunnioittamaan Sinua sydämestäni. Ota käyttöön jalkani ja käteni ja näytä, kuinka voin palvella niillä Sinua ja lähimmäisiäni. Osoita minulle, missä haluat minun tänään kulkevan ja kenet lähetät tielleni. Toimi kauttani. Amen.

Hiippakuntaa kiertämässä

2009-06-17T05:07:00.001-07:00

Nyt on kesäloma pidetty ja työ alkaa! Markku jatkaa vielä sairaslomaa ja sen päälle kesälomiaan, mutta itse olen aloittanut puolta viikkoa töitä kotoa käsin. Kierrän meidän nimikkoseurakuntiemme Soinin, Kuortaneen, Ähtärin, Lapuan ja Alajärven lasten ja nuorten leirejä, mikä on mahtavaa hommaa! Muutamiin muihinkin lähiseurakuntiin olen jo lupautunut vieraaksi.

Olen jo käynyt Ähtärissä, ensin 5.-6.-luokkalaisten ja sitten 1.-2.-luokkalaisten leireillä. Ei voi muuta kuin sanoa, että mukavaa oli! Lapset olivat tosi innostuneita kuulemaan juttuja Etiopiasta ja näkemään esineitä ja kuvia sieltä. Kysymyksiä sateli ja oli ilo kertoa monenlaisia kuulumisia monelle ihan vieraasta maasta. Harjoittelimme kirjoittamaan leiriläisten nimiä amharan kielellä ja opettelimme tervehdyksiä.

Lapsia ihmetytti, että keskustelu aloitetaan aina tervehdyksillä: Mitä kuuluu - Hyvää, Jumalalle kiitos. Mitäs lapsillesi kuuluu? - Hyvää. Entä vanhempasi? - Hyvää kuuluu. Miten töissä menee? - Oikein hyvin. Vasta vakikysymysten jälkeen voi sitten pikkuhiljaa kertoa huonompiakin kuulumisia. - Itse asiassa ollaan oltu vähän sairaana ja pari vuohtakin kuoli viime viikolla.

Yksi askel eteenpäin

2009-06-08T11:38:00.000-07:00

Markun sydän operoitiin tähystyksessä viime viikolla Tampereella ja kaikki meni oikein hyvin. Nyt on sitten odotettava 2-3 kuukautta ja katsottava, onko sydän siinä kunnossa, että voimme palata Etiopiaan myöhemmin syksyllä.

On siis opeteltava ihan uusi taito - päivä kerrallaan eläminen! Mielellään sitä tietysti haluaisi tietää elämänsä edes puoleksi vuodeksi eteenpäin, mutta nyt meidän on vain varauduttava elämään joko Suomessa tai Etiopiassa. Molemmissa on onneksi hyvä koti ja töitäkin ainakin hetkeksi. Itse olen jo pitänyt kesälomani ja aloittanut osa-aikaiset työt Soinissa. Kierrän täältä käsin Lapuan hiippakunnan seurakuntien leireillä, teen ohjelmia Radio Deille ja muutamia lehtijuttuja. Markku on vielä sairaslomalla.

Lapset viihtyvät jo hienosti. Enni on oppilaana musiikkileirillä ja Joona on aloittanut jalkapallokerhon. Alina uskaltaa jo muidenkin kuin vanhempien syliin ensijärkytyksen jälkeen. Salaatti kasvaa kovaa kyytiä, keittiöremppaakin on aloiteltu. Joten kaikki hyvin!

ps. Seuraava ohjelmani on Radio Deissä torstaina 11.6. klo 16.40 Silminnäkijä -ohjelmassa.

Etiopialaisia häätapoja (ollut ohjelmassa Radio Deissä 14.5.)

2009-05-31T03:25:00.000-07:00

Tänään kerron sinulle etiopialaisista häätavoista. Koska eri heimoja on kymmeniä, tapoja on tietysti hyvin monenlaisia. Joissakin osin Etiopiaa tytöt ovat naimisiin mennessään hädin tuskin kymmenenvuotiaita, mutta pääkaupungissa cititytöt haluavat nykyään saada ensin koulutuksen ja mennä naimisiin jo työelämässä olevan ja mielellään varakkaankin miehen kanssa. Vielä parempi, jos miehellä on viisumi Amerikkaan, silloin ei ole suuria ongelmia löytää vaimoa Etiopiasta.

Yhteistä eri heimoille on kuitenkin vanhempien rooli puolison valinnassa. Joidenkin heimojen parissa suvut ja vanhemmat edelleen valitsevat puolison ja nuoret näkevät toisensa ensimmäisen kerran vasta häissä. Kaupungissa kuitenkin nuoret itse saattavat ehdottaa vanhemmilleen mieluista puolisoa.

Olen saanut seurata viime aikoina läheltä häiden valmistelua. Työntekijämme Alemin tytär, kuudesta lapsesta vanhin, on menossa syksyllä naimisiin. Rachel ja tuleva puoliso Gigi tapasivat toisensa videovuokraamossa, missä Gigi oli töissä ja Rachel kävi siellä usein vuokraamassa videoita. He keskustelivat joka kerta nähdessään, kirjoittivat kirjeitä toisilleen ja soittelivat parin vuoden ajan. Koskaan he eivät ole käyneet varsinaisilla treffeillä, korkeintaan päiväsaikaan kahvilassa muiden ystävien läsnä ollessa. Rachelin ortodoksivanhemmat eivät olisi missään nimessä hyväksyneet muunlaista seurustelua.

Lopulta sitten Gigi kertoi vanhemmilleen Rachelista ja toivoi, että he hyväksyisivät morsianehdokkaan. Samaan aikaan Rachel kertoi vanhemmilleen Gigistä ja vihjasi, että sulhasen puolelta saattaisi tulla pian vieraita. Molemmat suvut ottivat vaivihkaa hieman selvää toistensa suvuista. Maaseudulla perheet tuntevat toisensa, mutta kaupungissa on tärkeää saada selville perheen taustoja. Mahtaako tuleva sulhanen käyttää paljon alkoholia, onko hänellä aiempia vaimoja ja niin edelleen. Ikäeroa hääparilla on viitisentoista vuotta, mikä on hyvin tavallista. Rachel on 25-vuotias, sulhanen nelissäkymmenissä.

Sitten saapui päivä, jolloin sulhasen setä, veli, paras ystävä sekä hänen seurakuntansa pappi tulivat kylään morsiamen kotiin. Ohjelma ei ollut kovin pitkä. Pappi piti rukouksen ja muut vieraat kertoivat Gigin aikeista. He lupasivat hankkia todistuksen siitä, ettei miehellä ole aiempaa vaimoa sekä lääkärintodistuksen joka takaa, ettei hänellä ole aidsia. Vaikka Rachelin vanhemmat olisivatkin jo myöntyväisiä tulevaan avioliittoon, ei ensimmäisellä vierailukerralla luvata vielä yhtään mitään. Itse asiassa ollaan vähän tylyjäkin, luvataan miettiä asiaa, katsotaan sitten parin kuukauden päästä. Vieraat saivat lähteä tyhjin käsin ja mahoin kotiin.

Puhemiesten seuraavalla vierailulla sitten selvitettiin pitkän kaavan kautta, miten nuorten elämä järjestettäisiin häiden jälkeen. Onko sulhasella työtä? Entä rahaa? Missäs he sitten asuisivat? Mitä lahjoja vanhemmat toivovat? Entä mitä sulhanen antaa morsiamelle? Jos oltaisiin maalla, joutuisi sulhanen todennäköisesti ostamaan lehmiä tai lampaita, mutta kaupungissa hän tulee ostamaan morsiamen vanhemmille kansallispuvut ja Rachelille monenlaisia koruja.

Ortodoksikirkon pappi on taas joukon mukana ja pitää useampiakin rukouksia. Nyt sovitaan häiden ajankohdasta ja siitä, kuka maksaa mitäkin. Häät tulevat olemaan hotellissa ja vieraita kutsutaan 450. Kulut jaetaan hääparin vanhempien kesken. Maalla ruoka tehdään usein porukalla eivätkä kulutkaan nouse niin korkeiksi. Kaupungissa hääpari tai vanhemmat joutuvat ottamaan melkoisen määrän velkaa häitä varten. Nyt kun lupa on saatu, tarjotaan puhemiehille kunnon ateria. Edelleenkään itse sulhanen ja morsian eivät tapaile julkisesti eivätkä ainakaan salaa, puhelin kyllä käy kuumana.

Hääparin vanhemmat tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa vasta häissä, sulhanen taas näkee Rachelin vanhemmat ensimmäisen kerran häitä edeltävällä viikolla. Häiden jälkeen vanhemmat kyllä kutsuvat toisiaan kylään, silloin lähisuvut tutustuvat paremmin toisiinsa. Ohjelmaan kuuluu joka kerta herkullinen etiopialainen perinneruoka, inseralätty ja maukkaat liha- ja kasviskastikkeet eli wotit.

Itse hääpäivä on pitkä ja juhlallinen. Maalla sain olla mukana useissa häissä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Aamulla juhlitaan ensin morsiamen kotona lähisuvun ja ystävien kesken. Puetaan morsian, lauletaan ja syödään. Sieltä koko porukka suuntaa sulhasen kotiin, jossa taas syödään hieman, lauletaan ja tanssitaan. Kun hääkulkue lähtee kohti kirkkoa, autojen edessä laukkaa upeasti koristeltuja hevosia ratsastajineen. Hääpari morsiusneitoineen ja sulhaspoikineen kulkee autossa, jossa ilo on ylimmillään. Koko auto hytkyy, kun lauletaan ja taputetaan.

Hosainassa Mekane Yesus –kirkon jäsenet vihittiin kirkossa, jonka puutarhassa vihkiseremonian jälkeen oli mukava ottaa kuvia. Mieleeni on jäänyt muuan kaunis symbolinen tapa. Kun morsian ja sulhanen vihkimisen alussa kävelevät ulko-ovelta alttarille, on heillä molemmilla sytytetty kynttilä kädessään. Alttarilla he sytyttävät omilla kynttilöillään kolmannen suuren kynttilän ja puhaltavat omat pienemmät sammuksiin. Kynttilät kuvastavat kahden henkilön liittymistä yhdeksi.

Perhe-elämä häiden jälkeen on hyvin erilaista maalla ja kaupungissa. Kun maalla syntyy edelleen usein kuusi, kahdeksan, kymmenenkin lasta, on kaupungissa trendi saada vain yksi tai kaksi. Suurin syy on elämän kallistuminen, ei ole enää varaa ruokkia, saati sitten kouluttaa montaa lasta. Addis Abebassa meidän kolmilapsista perhettä usein ihmeteltiin: ”Onpa teillä monta pientä lasta. Ei kai teille enää tule lapsia?” kun taas maalla tuumattiin : ”Teillä on vasta kolme lasta, eikö nyt muutama vielä olisi kiva?”

Nautittavaa elämää

2009-05-23T11:43:00.000-07:00

Elämä Suomessa on lähtenyt pikkuhiljaa rullaamaan ihan hienosti ensimmäisten hankalien päivien jälkeen. Moni tuumasi alkupäivinä kotipaikkakunnallamme: "Onpa mahtava juttu, että olette nyt päässeet Suomeen. Eivätkö lapset ole aivan innoissaan?" Selitäpä siinä kohteliaasti, että itse asiassa he viihtyivät Etiopiassa loistavasti, heillä on siellä yllin kyllin ystäviä, he pitävät etiopialaisesta ruoasta, eivätkä he alkuunkaan halunneet palata Suomeen tälläisellä rytinällä... Elämä voi olla hyvää ja nautittavaa niin monessa muussakin maan kolkassa kuin Suomessa.

Toki sitä osaa arvostaa montaa asiaa täällä ihan eri tavalla, kun on ollut hetken poissa. Pienen kylämme ruokamarketitkin näyttävät edelleen uskomattoman hienoille ja suunnattoman suurille, niiden valikoima valtaisalle. Joona kysyy edelleen sitkeästi, voiko hän ihan varmasti juoda hanasta vettä ja onko ihan totta, ettei kylvyssä tarvitse varoa veden joutumista suuhun.

Tänään olemme istuttaneet lasten kanssa salaattia, mansikoita ja herneitä. Markku maalasi Ennin ja Joonan kanssa leikkimökin. Mukavaa, rauhallista, lämmintä kotoeloa. Olin myös jakamassa EU:n ruokapaketteja MLL:n toimistossa. Täällä me jaamme näkkäriä, puuroryynejä sun muuta, Etiopiassa jaetaan ravintopatukoita, vettä ja viljaa. Aika erilaisia ovat avun hakijoiden tilanteet. Suoranaista nälänhätää täällä Suomessa tuskin tapaa, muunlaista hätää ja tarvetta kylläkin.

Olemme opetelleet elämään päivän kerrallaan siinä mielessä, ettemme tiedä Etiopiaan paluumme ajankohtaa. Markku on jonossa sydämen tähystysleikkaukseen ja jono saattaa olla hyvin lyhyt tai hyvin pitkä. Ilman leikkausta meillä ei ole mahdollisuutta palata. Joten suunnittelemme tekemisiämme ja töitämme Suomessa korkeintaan kuukauden eteenpäin. Hieman stressaavaa ehkä, mutta omalla laillaan myös antoisaa, on pakko ainakin yrittää ottaa rennosti, tulevaisuutta pahemmin pohtimatta.

Äkkilähtö

2009-05-10T23:23:00.000-07:00

Sunnuntai-iltana Addis Abebassa kömmin pienimmäisemme, Alinan kanssa nukkumaan yhdeksän jälkeen. Yhdeltätoista Markku herättää minut ja käskee nousta äkkiä. Hänen sydämensä on pitkän tauon jälkeen alkanut ”jympsyttää” eli lyödä ihan väärään tahtiin. Suomessa se on laitettu sähköllä nukutuksessa kahdesti oikeaan rytmiin ja kerran sydämen hermoja on poltettu. Sen jälkeen rytmi ei ole mennyt väärään kertaakaan, yli vuoteen.

Istumme keskellä yötä sohvalla ja mietimme, mitä teemme. Sydän lyö levossa lähes kahtasataa ja ihan miten sattuu. Soitan ruotsalaisen klinikan päivystävään numeroon ja kysyn Maria-lääkäriltämme, mitä tehdä. Hän käskee odottaa aamuun ja menemään sitten sydänsairauksiin erikoistuneeseen sairaalaan Bolen lentokentän lähelle. Uni ei tahdo tulla, sillä tämä on se, mitä olen eniten pelännyt ja joka oli suurin kysymysmerkki lähtömme suhteen.

Aamulla hälytämme yhdyssihteerimme Elisa Blombergin pystyyn ennen kukonlaulua, onneksi hän ymmärtää tilanteen vakavuuden. Itse olisin valmis jo varaamaan lentolippuja, mutta Markku ja Elisa haluavat ottaa rauhallisemmin. Meillä on 48 tuntia aikaa saada rytmi oikeaan, sen jälkeen sähköistä siirtoa ei voida yrittää viikkoihin.

Elisa lähtee Markun kanssa Addis Cardiac Hospitaliin. Minä soitan Markun aiemmin leikanneelle lääkärille Tampereelle. Hän antaa lääkkeiden nimiä, joilla käännöstä kannattaisi aluksi yrittää. Puhelimet laulavat aamupäivän, kun soitan välillä Suomeen, välillä Elisalle sairaalaan. Enni on hurjassa ripulissa ja makaa sohvalla, Kibbinesh vie Alinan ja Joonan pihalle leikkimään.

Oloni on ihmeen rauhallinen, vaikka tiedän tilanteen vakavuuden. Mielessäni pyörii Raamatun lause: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”

Saan siitä hurjasti voimaa.

Välillä saan väliaikatietoja sairaalasta. Nyt on annettu kaksi lääkeannosta, lepopulssi on edelleen 150. Lähden viemään Enniä klinikalle, kun hän ripuloi vähintään vartin välein. Ulostenäytteestä näkyy, että hänellä on sekä ameba että paljon bakteereja. Mietin, saammeko hänet lentokuntoon, jos joudumme lähtemään. Myös malariatesti otetaan, mutta se on negatiivinen.

Päivä alkaa kääntyä iltaan ja kahdenlaisia lääkkeitäkin on koetettu. Rytmi on edelleen ihan mitä sattuu. Soitan varmuuden vuoksi matkatoimistoon Suomeen ja kysyn, saako lippujemme paluuajankohtaa vaihdettua. Teen alustavan varauksen seuraavaksi illaksi, ihme kyllä meille kaikille on vielä tilaa. Elisa kertoo, että lääkärit todennäköisesti yrittävät tehdä sähköisen rytminsiirron nukutuksessa. Asia hermostuttaa minua suunnattomasti, nukutukseen sisältyy riski, etenkin täällä.

Ilta menee rauhallisesti. Himasen Mirja tuo lapsille ison paketin jäätelöä, kun Enni oksentaa kerta toisensa jälkeen amebalääkkeet pitkin lattiaa. Mitenkä tämän tytön kanssa sitten matkustetaan? Puhumme Markun kanssa monta kertaa puhelimessa, hän makaa sairaalassa Addis Abebassa. Sinänsä aika koominen tilanne, tuleepa tutuksi täkäläinen sairaala myös oman kokemuksen kautta... Saan kaikki kolme lasta ilman suurempia tappeluita nukkumaan, mikä on saavutus sinänsä. Enni käy yön aikana yhdeksän kertaa ripuloimassa. Nukumme kaikki neljä samassa sängyssä.

Aamulla kuulen taas väliaikatietoja. Elisa on käynyt nukkumassa yön kotona ja lähtee taas uudestaan sairaalaan. Se on minullekin suunnaton helpotus, tiedän ettei sairaalassa tehdä mitään toimenpiteitä hänen tietämättään. Aamulla kuulen, etteivät lääkärit sairaalassa halua sittenkään tehdä Markulle sähköistä rytminsiirtoa. Olen suunnattoman helpottunut. Käyn kielikoululla kertomassa kuulumisiamme opettajilleni ja opiskelukavereilleni. Kaikki ovat rukoilleet Markun puolesta aamuhartaudessa. Voin aivan tuntea rukousten vaikutuksen, niin rauhallinen ja luottavainen olo itselläni on. Jaksan olla pitkämielinen lasten kanssa ja ottaa vastaan kymmeniä Markun olon kyselijöitä. Hänen oppilaansa musiikkikoulusta käyvät tuomassa kahvia ja kertovat rukoilevansa puolestamme.

Soitan Suomeen matkatoimistoon ja varmistan illan lennot. Kerron Ennille ja Joonalle, että isin sydän on aina vaan huonossa kunnossa ja meidän pitää lähteä illalla Suomeen. Ajattelin, että he olisivat innoissaan, mutta Enni alkaa kovasti itkeä ja Joonakin melkein. Tämä kaikki tuntuu tulevan vähän liian äkkiä. Itsekin olen kovasti odottanut kesälomaa Suomessa, mutta vasta muutaman viikon kuluttua.

Kun lapset tokenevat järkytyksestä, he alkavat miettiä mitä ottavat mukaan. Itse raahaan kolme suurta matkalaukkuamme komerosta ja alan reippain ottein pistellä vaatteita niihin. Pakkaan kaikki vähänkin kunnolliset kesävaatteet, ettei ihan kaikkea tarvitse ostaa monta senttiä kasvaneille lapsille. Omat vaatteeni ovat käsinpesusta ja auringosta niin nuhraantuneita, etten ota niitä paljonkaan mukaan. Pistän kumpparitkin laukkuun, taitaapa Suomessa sataa enemmän kuin Etiopiassa. Emme ehdi ostamaan mitään tuliaisia, mutta eipä niitä taida kukaan tässä tilanteessa odottaakaan. Soitan vanhemmilleni ja Markun siskolle. Lapset alkavat olla jo innoissaan tulevasta lennosta.

Elisa on Markun kanssa koko päivän sairaalassa, siellä koetetaan vielä viimeistä lääkeannosta. Himmu on minun apunani, käymme sanomassa heipat Ennin päiväkodissa. Enni ja Beeti halivat ja lupaavat nähdä heti syksyllä. He aloittavat samassa koulussa Binghamissa elokuussa. Kotia en siivoa juuri lainkaan, Alem ja Kibbinesh lupaavat hoitaa siivouksen huomenissa.

Elisa ja Markku tulevat iltapäivällä. Silloin Elisan puhelin soi. Siellä on Tuula Hiekkanen, Kylväjän lähetti Korealaisesta sairaalasta. Hän on anestesialääkäri ja kertoo, että hän voisi kyllä tehdä sähköisen siirron täysin turvallisesti. Silloin meitä naurattaa jo ihmeellinen tilanne. Laukut seisovat eteisessä lähtövalmiina, liput on tulostettuna. Elisa kertoo, että vaikka sydän saataisiinkin rytmiin, on meidän silti lähdettävä Suomeen lomalle. Hän itse lähtee meitä saattamaan, mikä on mahtava juttu. Kauhukuva mielessäni on se, että Markun sydän menee uudestaan epärytmiin lentokoneessa ja itse yritän paapoa kolmea huutavaa lasta.

Elisa ja Markku lähtevät siis korealaiseen sairaalaan nukutusta ja sähkönsiirtoa varten. Laukut ovat pakattuina, joten minulla on hyvää aikaa istua vieraiden kanssa. Lehtisen perhe tulee sanomaan heipat. Lapset leikkivät ja me aikuiset juomme kahvia. Rauhallinen, mukava hetki, ajatuksetkin voivat olla ihan muualla kuin Markun operaatiossa, joka juuri on meneillään

Elisa ja Markku tulevat sairaalasta vain vajaata tuntia ennen lähtöä kentälle. Markku on ollut juuri nukutuksessa ja nyt hänen pitäisi jaksaa istua koneessa pitkästi yli kymmenen tuntia. Loppujen lopuksi lento menee mahdottoman hyvin, lapset nukkuvat sekä Addis Abeban ja Amsterdamin, että Amsterdamin ja Helsingin välin. Koetinkivi on koneeseen pääsy Addiksessa, jonottaminen kestää useita tunteja. Lapset pysyvät onneksi hyväntuulisina, kävelemme ympäri kenttää kilometrikaupalla, kun Markku ja Elisa jonottavat passintarkastukseen.

Suomessa vastassa on isäni, joka vie minut ja lapset Soiniin, omaan kotiimme. Matkalla käymme siskoni Helin ja hänen miehensä Karrin ihanassa kodissa Nokialla. Karri on ostanut meille lihapiirakoita ja mahtavan valikoiman jäätelöitä! Junttilan Reino Lähetysseurasta vie Markun Mehiläiseen sydänlääkärin vastaaotolle. Hän määrää rytmiä tasaavia lääkkeitä ja laittaa lähetteen jatkotutkimuksiin Tampereelle, lääkärille joka on aiemmin operoinut Markun sydäntä.

Matkalla Soiniin Enni ihmettelee, missä kummassa kaikki ihmiset ovat. Kodeissaanko? Töissä? Aika hiljaiselta Virtojen ja Ähtärin väli kieltämättä näyttää Addis Abeban vilinän jälkeen. Joona kyselee, onko matkan varrella näkyvissä järvissä krokotiilejä. Alina tärisee, kylmästä tai järkytyksestä. Tästä se matka vasta alkaa, sopeutuminen takaisin Suomeen.

KUULUMISIA - PITKÄSTÄ AIKAA

2009-03-03T09:35:00.000-08:00

Arki on siepannut meidät niin, ettei kirjoittelulle tahdo jäädä aikaa. Nyt kun kaikki kolme lasta jo nukkuvat, on hetki aikaa hengähtää ja istua koneelle.

Viikot hurahtavat toinen toisensa jälkeen täälläkin, niin kuin ne Suomessakin tahtovat tehdä. Illat ovat kyllä rauhallisemmat kuin Suomessa, taitaa johtua siitä, ettei meillä ole televisiota eikä suurempia harrastuksiakaan. Markku on lopettanut kielikoulun ja aloittanut työt musiikkikoululla. Päivätyönsä lisäksi hän on ollut soittamassa etiopialaisten muusikoiden kanssa eri kirkoissa ja tehnyt levyä musiikkikoulun opettajien kanssa. Aika tyytyväiseltä mies vaikuttaa, kun saa tehdä työkseen sitä mistä eniten nauttii.

Itse istun aamupäivät amharan kielen tunneilla. Parin vaihdoksen jälkeen olen löytänyt sopivan ryhmän. Se on hurjan haastava ryhmä, mutta nautin kovasti opiskelusta monen kotiäitinä vietetyn vuoden jälkeen. Kieltä opetellaan keskustelemalla ja kuuntelemalla, kirjaa meillä ei ole lainkaan. On uskomatonta huomata, että pikkuhiljaa kielitaito kasvaa niin, että pystyn jopa lukemaan sanomalehtiä tai kuuntelemaan uutisia. Amharan kielen aakkoset kun ovat aika konstikkaat, heprean sukulaiset. Lapset voivat hyvin, ovat saaneet olla huomattavasti terveempiä kuin syksypuolella olivat. Alina alkaa ymmärtää puhetta sekä suomen että amharan kielellä. On ihan sama, sanotaanko ”kissa” vai ”dimmat”, yhtä innoissaan juuri vuoden täyttänyt Alina on.

Meillä on ollut ihania vieraita Suomesta! Ensin Pentikäisen Aliisa, entinen lähetyslapsi, vietti meillä kolme viikkoa. Nyt meillä on täällä kahden viikon ajan äitini Soinista, mikä on meille kaikille ja tietysti etenkin lapsille aivan mahdottoman hieno juttu. Olimme juuri muutaman päivän Hosainassa. Sieltä lähdimme vielä syvemmälle maaseudulle Gimbitsuun. Se on kylä noin kolmenkymmenen kilometrin pituisen rytkytystien päässä Hosainasta. Nautimme upeista vuoristomaisemista ja vehreydestä suunnattomasti, vaikka ”kattonopeus” eli se kun pää kolahtaa kattoon kuopissa, tuli vastaan jatkuvasti. Apinoitakin näimme. Välillä oli bussi hajonnut aivan keskelle tietä ja urheasti ohjasimme maasturimme tien penkereelle. Äitini taisi puristaa ovenripaa rystyset valkeina...

Gimbitsussa kävimme kylässä Tekle-papin perheen luona. Siellä saimme tuoreista kahvinpavuista keitettyä vahvaa kahvia. Mausteeksi saimme valita joko sokeria tai suolaa. Kahvin kanssa tarjottiin paahdettuja vehnänjyviä ja herneitä. Istuimme pöydän ääressä kolmijalkajakkaroilla ja keskustelimme siitä, kuinka he toivoisivat kyläänsä lähetystyöntekijää ulkomailta. Suunnittelimme vaihtokauppaa, jospa he lähettäisivät vastineeksi jonkun kylästään lähetystyöhön Suomeen. Kyllä etiopialaisilla saarnamiehillä olisi melko lailla annettavaa meille jäyhille suomalaisille! Kirkossa huudahdetaan kovaan ääneen ”Aamen!” kun saarnaaja sanoo jotain oikein koskettavaa ja tärkeää. Välillä ligoloidaan eli lilitetään, kun puhe tai musiikki ilahduttaa kuulijan mieltä. Pitääpä koettaa ensi kesänä Pohjanmaalla heittää muutaman aamenet saarnan väliin, etiopian malliin!

Ps. Olen yhtenä ääniblogistina Radio Deissä torstaisin. Silminnäkijä-ohjelmassa kerromme vuorotellen parin muun Suomen Lähetysseuran työntekijän kanssa kuulumisia eri lähetyskentiltä.

PÄIVÄNTASAAJAN ILOJA

2009-01-19T05:06:00.000-08:00

Aamupalalla syömme appelsiineja, mangoja, luumuja, papaijaa, onhan nyt paras hedelmäaika. Lapset keräävät hedelmistä tarkasti kaikki siemenet tyhjään jugurttipurkkiin. Kuiva ja kova multa möyhennetään pienillä lapioilla ja siemenet asetellaan tarkasti omiin ruukkuihinsa. Vielä kunnon loraus vettä ja näin jäämme odottamaan itsekin satoa!

Arkemme on muuttunut aivan radikaalisti joululoman jälkeen. Markku lopetti kielikoulun ja aloitti työt Mekane Yesus –kirkon musiikkikoulussa. Rumputunteja, bassotunteja, kitaratunteja, bändiopetusta – lisääkin varmaan vielä löytyy. Itse aloitin kieliopinnot ryhmässä, johon kuuluu lisäkseni ranskalais-suomalainen Tania, amerikkalaiset Amanda ja Jason sekä saksalainen Bettina. Opettajamme Aabrahamin kanssa juttelemme milloin luokassa, milloin kahvilassa, luemme tarinoita ja vähän kirjoitammekin. Koetahan googlata sanalla “amhara”, niin näet millainen savotta edessäni on… Onneksi kieli on jo ennestään tuttu ja pärjäämme sillä hyvin arkielämässä. Tarvitaan kuitenkin enemmän, jotta amharaa voisi käyttää sujuvasti myös työssä.

Lapset voivat hyvin ja ovat terveitä. Enni on palannut päiväkotiin maanantaina. Hänen kielitaitonsa kasvaa kohisten ja hän on saanut paljon etiopialaisia ystäviä. Joona ja Alina ovat aamupäivät hoitajansa Kibbineshin kanssa. Aamulla Alinakin vilkuttaa lähtiessäni kouluun, mikä on minulle suuri helpotus. Elämä tuntuu tällä hetkellä helpolle ja hyvälle. Suuri merkitys on sillä, että olemme olleet terveinä, sekä varmaan myös kaikkien sopeutumisella elämään täällä.

Meillä on nyt kolmen viikon ajan vieraana 10-vuotias Aliisa Suomesta. Hän on viettänyt suurimman osan lapsuudestaan Etiopiassa, asuimme yli kaksi vuotta yhtä aikaa Hosainassa naapureina. Nyt saamme pitää häntä vieraanamme, olemme lähdössä yhdessä ensin Hosainaan ja sitten Langanon järven rannalle lähettienkokoukseen.

Tänään olemme juhlineet 50-vuotiasta Mekane Yesus –kirkkoa. Se on edelleen Kiinan kirkon kanssa maailman nopeimmin kasvava kirkko. Saimme juuri Etiopian uudet uskontotilastot, joiden mukaan kansasta 34 prosenttia on muslimeja, muutama prosentti luonnonuskontojen kannattajia ja loput kristittyjä, suurin osa ortodokseja. Tänään juhlassa oli edustettuna Mekane Yesus –kirkon kaikki hiippakunnat. Oli hienoa nähdä samassa juhlassa kaikki eri heimot kansallispukuineen omia kirkkojaan, ruokiaan, esineitään ja tapojaan esittelemässä. Heimojen rauhaisa yhteiselo ei nimittäin ole täällä aina ihan itsestäänselvyys.

Kriisi mikä kriisi

2008-12-18T07:10:00.000-08:00

Ennin päiväkodin joulujuhla on huomenna. Esityksessä jokaisella pitää olla yllään etiopialainen kansallispuku. Tytöillä se on valkoisesta harsokangasta muistuttavasta kankaasta tehty hame, johon kuuluu yleensä huivi, päässä tai harteilla. Ennillä on toki kyseinen hame. Sitä hän pitää kotona harva se päivä, koska hän toivoo hartaasti olevansa etiopialainen. Viikonloppuna kaksi Ennin etiopialaista ystävää tekivät hänelle lettejä pään täyteen. Mutta kriisin paikka on se, että lettien väri on aivan väärä.

Jos hänen parhaiden ystäviensä nimet ovat Beeti, Hermela, Naomi ja niin edelleen, voi vain kuvitella kuinka eriäväksi hän itsensä kokee vaaleine hiuksineen. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun hän on itkeä tillittänyt liian vaaleaa ihoaan ja hiuksiaan. Etiopialaisia ystäviämme asia naurattaa, täällä kun moni ihannoi vaaleaa ihoa ja suoria hiuksia.

Perjantaina alkaa paitsi Ennin, myös Markun joululoma. Markku on opiskellut tiiviisti amharan kieltä koko syksyn ja aloittaa joulun jälkeen työt Mekane Yesus –kirkon musiikkikoulussa. Amharan kieli on vaatimattomasti sanottuna haastava. Itse höpötän sujuvasti työntekijöiden kanssa keittiöamharaa, hallitsen paljon tosi tärkeitä sanoja, kuten pyykkipoika, kattila, erilaiset mausteet jne. Aloitan kielikoulun vuorostani joulun jälkeen, mistä olen kyllä aivan innoissani monen vuoden kotiäitiyden jälkeen.

Ja niin joulu saapui jo taas Pohjolaan...

2008-12-15T06:58:00.000-08:00

...vaan kuinka se saapuu tänne aurinkoiseen Etiopiaan? Unohdimme tietysti joka ikisen joulukoristeen ja joululevyn Suomeen! Enni ja Joona ottivat ongelman ratkaistakseen ja ovat nyt parin viikon ajan päivittäin askarrelleet mitä mielikuvituksellisempia koristeita niin seinille kuin tulevaan kuuseenkin (eli sypressiin). Koristeita on tehty pahvista ja savesta.

Kolmantena adventtina tein piparitaikinan, hieman aineksia soveltamalla tosin, ja lapset leipoivat monta pellillistä sydämiä, tähtiä ja autoja. Niitä pistettiin lasipurkkeihin myös joululahjoiksi muille suomalaisille. Ihana äitini lähetti suomesta joulumusiikkia ja askartelutarvikkeita. Kun pimeä seitsemältä laskeutuu kuin huppu Etiopian ylle, sytytämme kynttilät, laitamme musiikkia kuulumaan ja tulen takkaan. Iltaisin on helpompi saada joulun tunnelmasta kiinni kuin keskellä päivää paahtavassa helteessä!

Etiopialaiset viettävät joulua vasta meidän loppiaisemme aikoihin, ortodoksikalenterin mukaan. Juhla on perheen ja suvun kokoontumisen aikaa. Lahjoja ei juurikaan anneta, yhdessä olo ja juhlaruoka on tärkeämpää. Kristityt juhlivat joulua myös kirkoissaan. Monissa kodeissa teurastetaan lammas ja siitä tehdään herkullisia wotteja eli kastikkeita happaman inseralätyn lisukkeeksi. Ajattelimme viettää toista joulua Hosainassa, missä työskentelimme vuosina 2001-2003. Siellä meitä odottaa monta ystävää ja kummipoikamme, 6-vuotias Dilamo vanhempiensa ja viiden sisaruksensa kanssa.

Itse nautin siitä, että joulun odotus on täällä hyvin rauhallista Markkinavoimat eivät tunge silmille joka tuutista, joulu ei näy mitenkään edes katukuvassa. Joulu tehdään kotona omassa rauhassa. Lapset nauttivat sen valmistelusta eivätkä edes mieti vielä lahjojen saamista. Vietämme joulua kansainvälisessä seurakunnassa, missä toimin joulun aikana säestäjänä. Lupauduinpa säestämään amerikkalaisten kauneimpia joululaulujakin, saas nähdä miten heidän viisunsa poikkeavat omistamme! Vietämme joulukirkkoa myös suomalaisten kanssa jouluaamuna.

Toivotan teille kaikille rauhallista, iloista joulua! Kiitos kaikista saamistamme joulutervehdyksistä. Lisää joulukuulumisiamme on Espoon, Vantaan, Helsingin ja Oulun seurakuntayhtymien joulusivuille osoitteessa joulukirkko.fi, sieltä joulublogit.

Hei ystävät Suomessa!

2008-11-22T03:31:00.000-08:00

Terveiset lämpimästä Etiopiasta. Heti alkuun täytyy todeta, että hyeenajahti onnistui sen suhteen, että kolme hyeenaa saatiin saaliiksi. Yksi sitkeä yöllä kuitenkin meitä valvottaa edelleen ja kävipä se yhtenä iltapäivänä meitä taas kurkkaamassakin.

Olemme asuneet omassa kodissamme nyt kuukauden päivät. Talo sijaitsee Mekane Yesus –seminaarin alueella eli aivan kielikoulun ja Markun työpaikan musiikkikoulun vieressä. Alue on rauhallinen ja vehreä. Naapurimme ovat etiopialaisia, amerikkalaisia, norjalaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia. Lasten kaveripiiri on melkoisen kansainvälinen!

Talo on suuri, lapsetkin saivat oman leikkihuoneen. Seinät maalattiin juuri ennen muuttoamme auringonkeltaisiksi. Ehkä ei ihan luksusta suomalaisen mittakaavan mukaan, mutta näihin olosuhteisiin ja meille oikein mukava asunto. Vietämme sunnuntaina kotimme siunaustilaisuutta ja tupaantuliaisia suomalaisten voimin.

Välillä puuttuu sähkö, viime viikolla kolmeen päivään ei tullut vettä, mutta ne kuulunevat asiaan. Lapset odottavat innolla sähkökatkoja ja kiikuttavat kynttilät pöydälle. Jännityksen hetki on se, kun keskellä pimeintä iltaa sähkö yhtäkkiä katkeaa ja juuri seisomaan oppinut Alina on ties missä päin asuntoa. Yleensä hän odottaa ihan hiiren hiljaa paikallaan meitä, kai hieman säikähdyksissään.

Talon takana on suuri puutarha ja veranta, jossa on Joonan mukava leikkiä pikkuautoillaan. Joonalla on etiopialainen ystävä, pian kolmevuotias Samuel, joka käy meillä viikoittain leikkimässä ja pelailemassa jalkapalloa. Vaikka meillä on mukana vain murto-osa leluistamme, kerään silti aina osan piiloon kun saamme vieraita. Jotenkin hävettää tapamme haalia materiaa ympärillemme, kun paljon vähemmälläkin pärjäisi. Joonalla ja Samuelilla on vielä hyvin vähän yhteistä kieltä, vaikka Joona kyllä useita amharan sanoja jo taitaakin. Hyvin leikki heillä näyttää silti sujuvan.

Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka Soinin ja Kuortaneen äidit toivat ennen lähtöämme meille vauvan vaatteita. En vienytkään niitä klinikoille maaseudulle kuten aioin. Täällä Addis Abebassa asuu kadulla paljon äitejä vauvoineen. Tänään työntekijämme Alem kertoi naisesta, oikeastaan tytöstä, joka asuu hänen työmatkansa varrella pahvilaatikosta ja muovipusseista kyhätyssä pienessä kopissa. Eräänä aamuna Alem huomasi naisen hameen olevan aivan verinen ja kuuli, että hän oli synnyttänyt vauvan yöllä kopperossaan. Vauva oli hyvin pieni, tuskin täysiaikainen. Se oli kääritty likaiseen huopaan.

Ohikulkijat heittelevät naiselle joskus kolikoita, joilla hän saa ehkä ostettua ruokaa. Vaatteisiin ne eivät kuitenkaan riitä. Arvaatko jatkon? Valitsimme tänään Alemin kanssa ison pussin lämpimiä vauvanvaatteita ja Alem vei ne kotimatkallaan hänelle. Eikö olekin aika ihana ajatus, että joidenkin soinilaisten ja kuortanelaisten vauvojenvaatteet lämmittävät nyt ainakin yhtä koditonta lasta Addis Abebassa?

Hyeenan metsästäjät

2008-11-05T07:30:00.000-08:00

Elämme jännittäviä hetkiä! Kun Etelä-Pohjanmaalla tunkevat karhut pihapiiriin, meidän vieraamme on hyeena. Talomme on ollut jonkin aikaa tyhjillään ennen muuttoamme, ja hyeenat ovat sinä aikana päättäneet asuttaa takapihan takana olevan tiheikön. Kuulemme hyeenoiden huudon joka ilta ja yö, viimekin yönä eräs yksilö piti konserttiaan takapihallamme neljän aikoihin. Markku on tähän mennessä ainoa, joka siihen on lähes kirjaimellisesti törmännyt talomme edustalla. Kumpikohan säikähti enemmän, kun kohtasivat pilkkopimeässä?

Juuri tällä hetkellä vartijat seisovat tuossa ikkunan takana kivääreidensä kanssa ja odottelevat hyeenaa. Enni ja Joona hakivat nopeasti kepit ja liittyivät Markun kanssa vartijajoukkoon. Tähän mennessä he ovat nähneet vain suuria jälkiä, nekin siis tuossa meidän pihassamme.

Kysyin vartiojilta, voivatko lapset edelleen leikkiä yksin ulkona. Kuulema kannattaisi nyt vähän olla tarkkana, kunnes nämä hieman liian tuttavalliset yksilöt saadaan napattua. Jos niillä on poikasia tai ovat kovin nälkäisiä, voivat olla aggressiivisia. Me olemme tainneet asettua heidän reviirilleen.

Kerron sitten myöhemmin, kuinka kävi...

Päiväkotielämää Addis Abebassa

2008-10-05T10:00:00.000-07:00

Aamuisin kahdeksan jälkeen, kun aamupuurot on hotkittu, lähdemme Land Cruiserilla kohti Ennin päiväkotia. Autoon sulloutuvat naapurin Noah sekä hänen kieliavustajansa Jaakko, sekä meidän perheestä Joona, Alina, Enni ja minä kuskina. Matkaa päiväkotiin on vain nelisen kilometriä, mutta aikaa kuluu viitisentoista minuuttia.

Minkähanlainen muistikuva näille lapsille jää koulumatkasta? Ainakin hyvin erilainen, kuin itselleni Soinissa vietetystä lapsuudesta. Matkalla päiväkotiin ruuhka on melkoinen. Tiellä on aaseja, lampaita, ihmisiä keskellä tietä kävelemässä töihin tai kauppaan sekä autoja. Iso osa autoista on sinivalkoisia takseja, jotka tökkäävät eteemme röyhkeästi. Aurinko paistaa jo aamulla kirkkaasti, ei kuitenkaan vielä kovin kuumasti. Ilmassa on pölyä, tietä korjataan monin paikoin.

Päiväkodin portin meille aukaisee ystävällinen muslimimies. Joka aamu hän kyselee kuulumisemme ja taputtelee lapsia päähän. Jätämme reput portilla jollekin päiväkodin tädille ja lapset jatkavat aamuhetkeen pihamaalle. He laulavat useita lauluja englanniksi. Sen jälkeen kukin ryhmä omassa jonossaan menee sisälle. Enni ja Noah ovat eskariryhmässä, täällä esikoulu alkaa vuotta aiemmin kuin Suomessa.

Päivään mahtuu lukuhetkiä, laulutuokioita, kirjainten ja numeroiden harjoittelua sekä leikkimistä sisällä ja ulkona. Ennillä on muutama tyttöystävä, joiden kanssa hän viihtyy. En tiedä, kuinka paljon he pystyvät kommunikoimaan sanallisesti, tyttöjen kieli kun on amhara. Opetus päiväkodissa on englanniksi, osin amharaksi. Ennillekin on ihmeen paljon tarttunut sanoja molemmista kielistä.

Päiväkotirakennus on tilava, suomalaiseen tasoon verrattuna ehkä hieman ränsistynyt. Pihassa on monenlaisia kiipeilytelineitä ja liukumäkiä. Koko alue on ympäröity muureilla. Päivällä auringon paistaessa muurien sisällä on melko lämmin ja aurinkorasvat täytyy muistaa laittaa joka aamu.

Lapsilla on mukana omat eväät. Olen laittanut Ennille sitkeästi mukaan leipää ja mehua. Joka päivä hän kertoo, kuinka muilla on sipsejä ja suklaata! Olenkin myöntynyt laittamaan rasiaan leipien lisäksi joko keksin tai muutaman sipsin.

Ennin päivät kestävät puoli yhdeksästä kahteentoista. Siinäkin on ihan tarpeeksi, sillä tahti päivässä on aika hektinen. Toiminnot vaihtuvat tosi tiheään tahtiin eikä aikaa vapaalle leikille ole kovin paljon. Myös uusi kieli ja kuumuus väsyttävät. Emme ole ottaneet pahemmin stressiä eskarista, vaan olemme antaneet Ennin jäädä kotiin, jos on kovin väsynyt. Kovasti hän on kuitenkin siellä viihtynyt, on sen verran kavereita ja aktiviteettia kaipaava lapsi.

Mikä siellä on erilaista?

2008-09-28T11:21:00.000-07:00

Niin, aika moni on sitä kysynyt. Oikeastaan kaikki on toisin.. Kun Suomessa ilmat alkavat kylmetä, täällä alkaa sadekausi loppua ja päivät ovat helteiset. Värit ovat vielä ennen kuivaa kautta monen kirjavat -punainen joulutähti kasvaa suurina puina, keltaiset meskel-kukat kukkivat peltoina, kaiken maailman kirjavat linnut lentävät pihassa. Iltaisin ilmaan sekoittuu savun ja paahdetun kahvin tuoksu.

Näkymä kadulla on sekin kirjava. Sinivalkoisten taksien seassa kulkevat ihmiset, aasit ja lampaat. Ihmisillä on perinteisiä etiopialaisia valkoisia pukuja, muslimeilla pitkiä mustia kaapuja ja monilla nuorilla aivan länsimaisia vaatteita. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, etenkin kun huomaavat että "ferentsi" eli ulkomaalainen puhuu heidän kieltään.

Näihin kaikkiin erilaisiin asioihin kyllä tottuu. Se, mikä tuntuu aina pahalle, on monien ihmisten kurjuus. Kurjuus ja köyhyys eivät tarkoita välttämättä samaa, sillä maaseudulla tutustuimme moniin meidän mittapuullamme köyhiin ihmisiin. He elävät savimajoissaan hyvää elämää, saavathan he elannon usein omasta maastaan; hedelmät, valebanaani ja kahvi kasvavat pienelläkin maatilkulla.

Kaupungissa kurjuus on erilaista. Nälänhätä on ajanut ihmisiä kuivilta alueilta etsimään uutta elantoa pääkaupunkiin. Joka päivä viedessäni Enniä päiväkotiin aamulla näen äitejä vauvojen kanssa ojan pientareilla. Missä ihmeessä he ovat nukkuneet kylmän yön? Kadulla eläminen tuo mukanaan monet ongelmat. Aids-orpojen määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Perinteisesti etiopialaiset suvut ovat hoitaneet orvoksi jääneet lapset. Aidsiin kuolleiden vanhempien lapsi kantaa kuitenkin leimaa otsassaan eivätkä sukulaiset aina halua mahdollisesti sairasta lasta huollettavakseen. Dessiessä Lähetysseura tekee työtä juuri näiden lasten parissa.

Viime viikolla Markku kävi kaupassa ja ihmettelin vähän hänen tuomansa leivän vähyyttä. Hän oli ajanut erään kadun reunassa makaavan äidin ja lapsen ohi ja kääntynyt sitten takaisin viedäkseen osan leivistä heille. Mitä sitä muutakaan voisi tehdä?

Perillä!

2008-09-13T10:23:00.000-07:00

Jo lähes kolme viikkoa olemme totutelleet uuteen elämäämme täällä Addis Abebassa. Lapsille tämä kaikki on ollut uutta ja ihmeellistä, itsestä tuntui kuin olisi palannut toiseen kotiin, niin hyvälle tuntuu olla taas täällä.

Arki lähtee lasten kanssa rullaamaan nopeasti. Aamu alkaa kun aurinko nousee, lintujen konsertti soi kilpaa moskeijan kutsun kanssa. Meidän pihan linnut eivät ole edes mitään sulokurkkuja, vaan kurkkutautisilta kuulostavia iibiksiä ja kyömynokkakorppeja. Markku lähtee aamulla amharan kielikouluun ja me lasten kanssa ulos. Aamuisin luonto on vielä märkä ja viileä, sadekaudella öisin sataa ja ukostaa kovastikin. Päivät ovat yleensä aurinkoisia ja lämpimiä. Luonto on hyvin vihreä ja vehreä, kukat kukkivat ja papaijat, maissi, mangot ja banaanit kypsyvät.

Naapurustossa asuu paljon lapsia, sekä suomalaisia että etiopialaisia. He juoksevat heti aamusta alkaen pitkin maita ja mantuja yhdessä, ovat hippaa ja piilosta. Enni ja Joona tekivät läheistä tuttavuutta kundai-muurahaisiin eli toiselta nimeltään lihansyöjämuurahaisiin. He olivat piilossa puskan takana, kun lauma suuria muurahaisia päätti kiivetä pitkin heidän jalkojaan. Lapset kiljuivat, minä riisuin heiltä kaikki vaatteet ja nypin jokaisen muurahaisen, jotka tietysti olivat jo leuoillaan nahassa kiinni.

On ollut hienoa tavata taas etiopialaisia ystäviämme ja käydä heidän luonaan kylässä. Amharan kieli on pikkuhiljaa palautunut, lapsetkin poimivat sekä amharan että englannin sanoja päivittäin. Maanantaina Enni aloittaa paikallisen lastentarhan parina päivänä viikossa. Me Joonan ja Alinan kanssa laitamme tulevaa kotiamme kuntoon, johon toivon mukaan pääsemme muuttamaan parin viikon kuluttua.

Välillä elämän helppous yllättää

2008-08-23T23:23:00.000-07:00

Joskus näinkin päin - päivät, joita etukäteen kauhulla ajattelin, osoittautuivatkin paljon helpommiksi. Saimme pakattua matkalaukut hyvissä ajoin, monet vierailut viimeisinä kotonaolopäivinä sujuivat hyvin, hyvästit olivat haikeita mutta lapset suhtautuivat niihin hienosti ja matka Soinista Helsinkiin oli yksi helpoimmista mitä olemme lasten kanssa tehneet. Paljon lähtemisessä helpotti se, että saimme jättää kotimme sellaisenaan odottamaan. Äiti jopa lupasi käydä siivoamassa ja isäni huolehtimassa talon talvikuntoon.

Nyt olemme Helsingissä Suomen Lähetysseuran vierastalolla. Saimmekin yllättäen kaksi suurta huonetta. Kaikki lapsemme ovat kovassa flunssassa, toivottavasti he ehtivät parantua kunnolla ennen tiistaita. Nuhaisena on aika kurja lentää. Muistaisitko heitä rukouksissasi?

TYNNYRIT OVAT TÄYNNÄ!

2008-08-18T11:47:00.000-07:00

Uskomatonta, mutta totta - kaikki kymmenen tynnyriä seisovat keittiön lattialla pakattuina! Markku lähti ottamaan kopioita kollilistoista ja vielä kun laitamme kannet päälle ja lukot kiinni, on kaikki valmista. Huomenna rahtifirma hakee tynnyrit ja ne lähtevät jo ennen meitä kohti Addis Abebaa. Yksi tosi iso etappi on nyt saavutettu lähtöprosessissa, saamme keskittyä nyt kodin siivoamiseen ja matkalaukkujen pakkaamiseen.

Lapset ovat olleet innolla mukana pakkaamassa. Enni pisti barbinsa pussiin ja Joona pakkasi pikkuautojaan. He tietävät, että tynnyreissä odottaa myös monenlaista uutta yllätystä, ihan Etiopiaa varten hankittua.

Kiitos Kuortaneen ja Soinin perhekerhojen äideille! He toivat pussikaupalla vauvanvaatteita, joita vien mukanani maaseudun klinikoille. Kun äidit tulevat maaseudulla synnyttämään, ei heillä ole välttämättä paljonkaan vaatetta mukana vastasyntyneelle. Ilmasto vuoristoseudulla voi olla hyvinkin viileää. Nyt saan viedä ihania tuliaisia suomalaisilta äideiltä, oikeat äitiyspakkaukset! Ajattelin laittaa pieniin pusseihin kuhunkin esimerkiksi bodyn, sukkahousut, sukat ja myssyn. Muutama äiti oli tuonut myös harsoja ja kestovaippoja, kiitos niistä! Vaatetta tuli niin paljon, etten enää voi ottaa niitä vastaan. Saan nytkin vietyä vain osan, loput otan mukaan kesäisin ja lähetän paketeissa postin kautta.

Olemme nyt lauantaihin saakka vielä kotosalla. Lauantaina ajelemme sitten Helsinkiin, isäni lupasi lähteä meitä viemään. Näemmepä matkalla vielä siskoani ja hänen uunituoretta aviomiestään Nokialla heidän upouudessa kodissaankin! Vietämme pari päivää Helsingissä lähetyskodilla ennen kuin tiistaina 26.8. lennämme Helsinkiin. Jos viitsit muistaa lentopäiväämme iltarukouksessasi, olisimme kiitollisia. Kolmentoista tunnin lento kolmen pienen kanssa on aikamoista extreme-seikkailua. Jo se, että lentokone lähtee kello 6.10 ja kentällä pitää olla pari tuntia ennen, hirvittää "hieman".

Tynnyreiden täyttämistä

2008-08-13T11:49:00.000-07:00

Siniset tynnyrit seikkailevat jo unissanikin... Ne seisovat keittiön nurkassa. Muutamassa on jo lasten vaatteita, Markun työmateriaalia musiikkikoululle ja kumppareita sadekauden varalle. Lääkearsenaalikin on melkoinen alkaen malarialääkkeistä. Onneksi Addis Abeba on sen verran korkealla (yli 2300 m meren pinnasta), ettei siellä tarvitse syödä malarianestolääkkeitä. Suurempi terveysongelma ovat loiset.

Mutta niistä tynnyreistä - ne siis haetaan jo ensi tiistaina. Jokaisen sisällöstä pitää olla tarkka luettelo arvoineen. Sekin pitää mainita, ovatko ne uudet vai käytetyt. Esimerkiksi kolmet sukkahousut, arvo kuusi euroa, uudet. Ja tietysti englanniksi. Tynnyrit matkaavat Etiopiaan lentorahtina, sillä merisatamaahan ei enää ole.

Viime kerralla lähetimme vain kolme tynnyriä, olimmehan matkassa kahdestaan. Ne olivatkin hyödylliset kapistukset. Sadekaudella niihin oli hyvä kerätä vettä. Niiden läpi eivät kovin helposti edes rotat päässeet, joten niihin saattoi varastoida vaikkapa viljaa. Mutta kaikkein parhaita ne olivat rumpuina!

Markku sai yllättävän päähänpiston Hosainassa ollessamme. Hän opetteli viittomakieltä ja piti Hosainan kuurojenkoulussa oppilaille musiikkia! Aiemmin lapset olivat viittoneet laulujen tahdissa ja nyt he pääsivät rummuttamaan näitä nimenomaisia sinisiä tynnyreitä kehoaan vasten. Ja innostus oli valtava! Lapset olivat nopeita oppimaan ja he pitivätkin Markun kanssa kurssin lopuksi konsertin Mekane Yesus -kirkon työntekijöille.

Oheisessa kuvassa on muuten päällimmäisenä pari etiopialaista perinteistä kielisoitinta, krar ja masinko. Ne ovat olleet kauan pannassa kirkon piirissä, niitä on pidetty synnillisinä soittimina sen vuoksi, että niitä on soitettu mm. kapakoissa. Nyt Mekane Yesus -kirkon musiikkikoulussa panostetaan myös niiden harjoittelemiseen ja käyttämiseen jälleen myös kirkossa.

Reissun päällä

2008-08-09T12:24:00.000-07:00

Olemme viettäneet tämän viikon maanantaista perjantaihin Helsingissä, Suomen Lähetysseuralla. Melkoista seikkailua on matkustaa jo Suomen sisällä kolmen pienen kanssa, ensin autolla Seinäjoelle, sieltä junalla Helsinkiin. Sitten vielä ratikalla ees taas Tähtitorninmäkeä ja keskustaa. Hyvin tyytyväisiä lapset kyllä olivat maisemanvaihdokseen, hihkuivat vähän väliä: "Muistatko tämän paikan? Joo!" Olemme viimeksi olleet Helsingissä lähetyskurssimme aikaan keväällä 2007, asuimme silloin tammikuusta toukokuulle Vuorimiehenkadulla ihan keskustan liepeillä. Lapset muistivat hyvin talon ja läheiset leikkipuistot.

Lähetyskoti oli täynnä lähteviä ja palaavia lähetystyöntekijöitä, sinkkuja, pariskuntia ja perheitä. Kyseltiin puolin ja toisin: "Mistä olet tulossa? Miten kauan olette olleet? Monesko työkausi?" Kukaan ei voivotellut, kun viemme pienet lapset keskelle Afrikkaa, vaan päinvastoin oli hauska jutella muiden vanhempien kanssa ja kuulla heidän kokemuksistaan perheen kanssa matkaamisesta. Välillä kärsin täällä pienellä paikkakunnalla jo kaupassa käynnistä. Harvoin sitä selviää läpi ilman muutaman vastaantulijan voivottelua...

Lapset - tai lähinnä vanhin heistä, Enni - käy läpi tätä lähtemistä päivittäin. Viisivuotias ymmärtää, kuinka monta päivää vielä ollaan kotona. Yhtenä päivänä hän itkee sitä, että pian pitää lähteä Etiopiaan ja tänään automatkalla puolestaan sitä, että vielä pitää odottaa niin kauhean kauan ennen kuin ollaan perillä uudessa kodissa Etiopiassa. Yritän olla hyssyttelemättä hänen tunteenpurkauksiaan, vaan annan hänen rauhassa käydä läpi ikävänkin tunteita. Vanhempana sitä tietysti tekisi mieli selitellä: "Ei kannata ikävöidä, siellä saa uusia kavereita pian" ja sitä rataa. Mutta pakkohan nämä kaikki tunteet on sallia ja käydä läpi.

Jännittääkö?

2008-08-01T11:33:00.000-07:00

Nykyään lähes jokainen keskustelukumppani kysyy: "Joko teitä jännittää lähteä?"

Etiopiaan lähtöön on nyt 25 päivää. Business-viisumimme tulivat Tukholmasta, Etiopian suurlähetystöstä, pari päivää sitten. Tuleva kotimme Mekane Yesus -kirkon seminaarin alueella on vapautunut ja odottaa meitä! Asumme ensimmäiset viikot Suomen Lähetysseuran vierastalossa, jotta uuden kotimme seiniä ehditään maalata ja tehdä pieniä korjauksia.

Vaikka olemme olleet Etiopiassa ennenkin, tunnemme sieltä paljon ihmisiä, osaamme hieman kieltäkin ja muistamme hyvin alueen, johon menemme asumaan ja työskentelemään, niin siltikin aivan rehellisesti hieman jännittää! Me jokainen tietysti mietimme vähän eri asioita. Markun päässä pyörii amharan kieli ja musiikkikoulun asiat. Minä imetän yöllä Alinaa ja mietin samalla, kenet mahdamme ottaa lastenhoitajaksi, milloin Ennin kannattaisi aloittaa koulu, vieläkö pitäisi ostaa jotain tarpeellista tynnyreihin pakattavaksi... Joona tarkistaa aika ajoin, saako hän todellakin ottaa Salama-autonsa mukaan. Entäs Sallin ja Ramonen? Voiko siellä kävellä crockseilla? Entä onko Etiopiassa krokotiilejä tai virtahepoja? Enni miettii, mitä kodillemme Soinissa tapahtuu. Entä jos joku muuttaa siihen asumaan sillä välillä kun olemme poissa? Eihän avainta ole kenelläkään muulla kuin mummulla ja papalla? Opinkohan minä joskus puhumaan amharaa tai englantia? Mitä ruokaa siellä syödään? Millaisia ihmisiä siellä asuu?

Enni menee jossain vaiheessa kansainväliseen kouluun. Itse asiassa Addis Abeban kansainvälisessä koulussa mennään eskariin 5-vuotiaana. Teimme kuitenkin sen päätöksen, että annamme hänen ensin asettua Etiopiaan ihan rauhassa ja oppia ehkä hieman amharaa. Kyselemme sitten vuodenvaihteen jälkeen vapautuneita paikkoja tai sitten siirrämme koulun aloitusta ensi syksyyn, jolloin hän Suomessa aloittaisi eskarin.

Lasten kanssa lähtiessä joutuu ottamaan huomioon tuhat ja sata asiaa, joita viimeksi ei tullut edes mieleen. Suurimmat huolen aiheet eivät liity esimerkiksi omaan kielitaitoon tai tulevaan työhön, vaan lasten sopeutumiseen. Onneksi saan itse olla kotona alkuun. Olen täysin kotiäitinä ainakin jouluun saakka ja sen jälkeen opiskelen kieltä ennen työn aloittamista. On kiva tietää myös se, että samalla alueella, ihan lähinaapureina, asuu kaksi suomalaista lapsiperhettä. He ovat myös lähetystyössä, Kansanlähetyksen kautta. Siitä myös Enni ja Joona ovat iloisia.

Pakkaamista...

2008-07-29T12:18:00.000-07:00

Pihassamme seisoo seitsemän sinistä, suurta muovitynnyriä. Kolme on jo päässyt siihen vaiheeseen, että ne on kuurattu puhtaaksi ja kannettu sisälle. Yhteen olen pakannut viiden hengen peitot, tyynyt, petivaatteet ja muutamia hyviä pyyhkeitä. Niitä kyllä kuulema saa jo Addiksestakin, joten pari saa riittää. Muutenkin Addis Abebasta on kuulema alkanut saada jo monenlaista, mitä ei vielä muutama vuosi sitten saanut. Periaatteessa olisi mahdollista lähteä ihan vaan matkalaukkujen kanssa. Addis Abebassa on satanut viime viikkoina kuulema tosi paljon. Taidanpa ottaa ainakin lapsille mukaan myös kumisaappaat, jotta selvitään sadekausista.

Toisessa tynnyrissä onkin lasten vaatteita. Työkautemme on 44 kuukauden mittainen, joten lapsetkin ehtivät kasvaa melko lailla. Saamme lähettää rahtia tynnyreissä vain näin työkauden alussa, joten yritän pakata heille vaatetta hieman tuleville vuosillekin. Käymme kyllä kesäisin Suomessa, mutta matkalaukkujen tila on aika pieni. Etiopiasta saa toki vaatteita, mutta suomalaisena tykkään puuvillaisista huomattavasti enemmän kuin vaikkapa akryylisistä. Muutamat laadukkaat sandaalitkin pakkaan tynnyreihin, lenkkarit etsittäköön paikan päältä.

Vielä pesemättömiin tynnyreihin ajattelimme pakata ainakin lapsille tärkeitä ja tuttuja leluja sekä kirjoja. Jospa ne auttaisivat ainakin hieman kotiutumisessa. Markun opetusmateriaali vie melkoisen kilomäärän. Itse tarvitsen muutaman kilon salmiakkia ja xylitol-purkkaa! Joitakin suomalaiselle ehdottomia juttuja, kuten juustohöylä ja perunankuorimaveitsi, taitaa olla pakko myös pistää mukaan. Lentorahtina ei kannata lähettää elektroniikkaa, siitä joutuu maksamaan liikaa tullia. Joten Markun soitinvalikoima kulkee mukanamme koneessa.

Viimeksi Etiopiassa ollessamme otin itselleni tavallisia t-paitoja ja parhaat päivänsä nähneitä hameita ja lököhousuja. Tunsin oloni monta kertaa kaikkea muuta kuin hehkeäksi etiopialaisnaisten rinnalla. He nimittäin pukeutuvat aina parhaisiinsa sunnuntain jumalanpalvelukseen. Kirkon virastoissa työssä olevat käyttävät usein jakkupukuja. Joten vahingosta viisastuneena olen hankkinut muutaman vähän edustuskelpoisemman asun. Ehkäpä myös jotain harrastusjuttua itselleni - käsityötarvikkeita kenties. Illat ovat usein sähköttömiä, eikä meillä muutenkaan taida olla telkkaria, joten jotain iltojen iloksi. Lautapelejä! Markku osti lapsille pienet sählymailat ja pallot.

Soinin ja Kuortaneen perhekerhojen äidit ovat tuoneet meille vanhoja vauvojen vaatteita, joita otamme mukaan vietäväksi maaseutuklinikoille. Siellä synnyttäneille äideille annetaan sitten pieni "äitiyspakkaus" mukaan, kun he lähtevät vauvan kanssa kotiin. Kiitos teille, jotka vaatteita olette tuoneet! Niitä on tullut uskomattoman paljon, emmekä voi ottaa vastaan yhtään enempää...

Tynnyreiden olisi tarkoitus lähteä jo reilun kahden viikon kuluttua ja niistäkin olemme toisen Helsingissä. Jokaisen tynnyrin sisältö pitää luetteloida englanniksi, määritellä kunkin tavarat arvo ja kertoa, onko se käytetty vai uusi. Eli melkoinen homma meille on edessä. Kovasti mieltä helpottaa kyllä se, että sain jo kaksi tynnyriä pakattua. Markku lupasi hoitaa sitten sen luettelointipuuhan...

ÄHTÄRIN RIPARILAISET!

2008-07-29T12:16:00.001-07:00

Hei te Ähtärin rippileiriläiset! Saitte tehtäväksi käydä sivuillamme, kiva kun muistit tämän tehtävän vielä kotiin palattuasi. Kiitos teille vielä kivasta päivästä leirillänne. Oli hienoa, että olitte mukana kappelissa siunaustilaisuudessamme. Kaikkea hyvää teille, nauttikaahan vielä loman lopusta ennen ysin alkua!

Miksi ihmeessä lähdemme?

2008-07-21T11:56:00.000-07:00

Varsinkin lähtöjuhlissa meiltä tavataan kysyä: Miksi lähdette lähetystyöhön? Olemme joutuneet itsekin miettimään motiiveitamme. Osittain tuntuu, että olemme "ajautuneet" tähän tilanteeseen - vain onko sittenkin kyse johdatuksesta? Yksi asia on johtanut toiseen. Liekit-lähetysmusikaali Soinissa ollessani yläasteella, lähetyssihteerin sijaisuus Alajärvellä lukion jälkeen, työharjoittelu Tansaniassa yliopistoaikana...

Olimme naimisissa ja asuimme Oulussa vuonna 2000. Meitä molempia kiinnosti kovasti ajatus lähetystyöstä. Päätimme soittaa Suomen Lähetysseuraan ja kysyä, mitä meidän kannattaisi opiskella, jos haluaisimme jonain päivänä lähteä. Markulla oli vielä opinnot kesken siinä vaiheessa. Rekrytointisihteeri oli hetken hiljaa ja tuumasi: "Ei voi olla totta! Etiopiasta ilmoitettiin juuri, että sinne tarvittaisiin kaksi opettajaa ensi syksyksi. Ja sitten sinä soitat ja kerrot, että te olette kaksi opettajaa ja kiinnostuneita lähetystyöstä. Lähdettekö jo ensi syksynä?" Emme miettineet juurikaan, vaan jo seuraavana päivänä ilmoitimme lähtevämme.

Kaksi ja puoli vuotta Etiopiassa ovat olleet uskomaton kokemus. Koimme vahvasti, että saimme tehdä tärkeää työtä ja etiopialainen elämäntapa sopi meille hyvin. Saimme paljon ystäviä etiopialaisista ihmisistä, meillä on myös kummipoika Hosainassa. Kun palasimme Suomeen (minä viimeisilläni raskaana), emme ajatelleet palaavamme hetkeen. Ajatus Etiopiasta kuitenkin on vaivannut meitä siitä saakka. Ikävä sinne on ollut suuri!

Muutaman vuoden päästä, Ennin ja Joonan jo synnyttyä, halu lähteä oli suuri. Rukoilin, että joku pyytäisi meitä lähtemään. Silloin tietäisin, että meidän on tarkoituskin lähteä. Seuraavalla viikolla Markku sai sähköpostia Addis Abebasta Mekane Yesus -kirkon musiikkikoululta: "Miksi ette ole jo täällä? Teitä tarvittaisiin kovasti!" Joten ilmoittauduimme lähetyskurssille saman tien.

Koemme siis, että meidät on johdatettu tähän työhön. Sen lisäksi on paljon muitakin syitä, miksi haluamme lähteä. Kiinnostus vieraita kulttuureita kohtaan, meille erittäin hyvin sopivat työt, rento elämäntapa. Siinäpä ne tärkeimmät.

Lähtöjuhlia

2008-07-18T12:06:00.000-07:00

Lähettäviä seurakuntiamme ovat Soini (josta olen kotoisin ja jossa asumme nyt), Kuortane (josta Markku on kotoisin), Alajärvi, Lapua ja Ähtäri.

Vietimme viime sunnuntaina lähtöjuhlaa Alajärvellä, juhla oli Alajärven ja Lapuan seurakuntien yhteinen. Meidän siunattiin lähtöön Tuomasmessussa. Välillä kävin imettämässä viiden kuukauden ikäistä Alinaa sakastissa ja Markku yritti pitää Joonaa ja Enniä edes jotenkuten penkissä istumassa. Heille oli luvattu, että siunaamisen jälkeen päästään kakkukahveille seurakuntatalolle. Sillä hetkellä, kun meidät oli siunattu, ponkaisi Enni ylös alttarilta ja tuumasi: "Ja nyt kakkukahveille!"

Soinin seurakunnan lähtöjuhla on 10.8. ensin kirkossa ja sen jälkeen seurakuntatalolla. Tervetuloa!

lähtövalmisteluja

2008-07-17T12:42:00.000-07:00

Olemme lähdössä 26.8.2008 kohti Etiopiaa, meille jo tuttua maata. Työskentelimme siellä 2,5 vuoden ajan ennen lasten syntymää. Itse opetin Hosainan suomalaisella koululla suomalaisia lapsia ja työskentelin jonkin verran kummilapsityössä. Markku oli töissä Mekane Yesus -kirkon musiikkikoulussa, jossa hän opetti tulevia kirkkomuusikoita ja nuorisotyöntekijöitä. Kokemus elämisestä Etiopiassa oli niin hieno, että muutaman vuoden jahkattuamme haimme lähetyskurssille päästäksemme takaisin. Tässä välissä perheeseemme ehti syntyä reilun neljän vuoden sisällä kolme lasta.

Lähtöön on nyt aikaa reilu kuukausi. Kymmenen tynnyriä odottaa kuistilla pesemistä, niissä lähetämme tavaraa lentorahtina. Tynnyreihin olisi tarkoitus pakata ainakin peittoja, tyynyjä, lasten leluja, kirjoja, Markun opetusmateriaalia... Ehkä vähän salmiakkiakin.

Olo on innostunut, ehkä hieman jännittynytkin. On vielä niin monenlaista tekemistä ennen lähtöä. Ostimme juuri sopivasti oman kodinkin Soinista tässä hätäkässä. Se kyllä helpottaa hurjasti lähtemistä, kun saa jättää kodin paikoilleen odottamaan. On se lapsillekin tärkeää, että kesäisin saa tulla takaisin samaan kotiin mistä lähdetään.