Sadekausi on Etiopiassa lopuillaan, katsomme sen lähes joka päivä Forecan sivuilta viisivuotiaan Joonan kanssa. Yhtä paljon jännitämme sitä, milloin Soinin kohdalla sääennusteessa on lumihiutaleen kuvia. Lapset eivät ole olleet kahteen talveen Suomessa, Alina viimeksi muutaman kuukauden ikäisenä. Varsinkin pienemmille on ihan kauhistus pukea monta kerrosta vaatetta päälle ennen päiväkotiin menoa!
Omien terveysongelmieni vuoksi emme pääse palaamaan Etiopiaan ennen tammikuuta. Syksyn aikana olemme Lapuan hiippakunnan työntekijöitä, eli kierrämme hiippakunnan kouluja, päiväkoteja sekä seurakuntien tilaisuuksia ja kerromme lähetystyöstä ja Etiopiasta. Aivan mahtavia ovat olleet kohtaamiset, itse olen nauttinut päiväkotivierailuista yli kaiken.
Minä: "Etiopiassa monesti tiellä on vähän muitakin kuin ihmisiä, niin kuin aaseja, lampaita ja lehmiä."
Poika 4 v. Tuurin päiväkodissa: "Ja meillä on nuhvi."
Minä: "Minkäs näköinen eläin se on?"
Poika: "Ei kun se on traktori!"
Itse muistan lähetystyöntekijöiden vierailut Soinin kirkonkylän koululla silloin, kun olin itse oppilaana. Jo silloin ajattelin, että jees, tämä on mun juttu! Siksikin tämä lähetyskasvattajana toimiminen tuntuu tosi motivoivalle, eihän sitä voi tietää kenelle just meidän vierailulla on iso merkitys.
Vaikka epätietous omasta terveydentilasta on suuri, niin kaiken tarkoitus ja Jumalan suuri huolenpito on kaiken keskellä kirkastunut ihmeesti. Tämän syksyn mietelause itselleni on löytynyt Matteuksen 10. luvusta: "Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset."
1 kommenttia:
Pole sana sanoo tansanialainen kun ottaa osaa. Terveiset Arjalta
Lähetä kommentti