Terveisiä Addis Abebasta!

Kuinka vuotesi on lähtenyt käyntiin? Meillä se on lähtenyt varsin vauhdikkaasti työn ja tietysti viisihenkisen perheen arjen pyörityksen merkeissä. Vietimme juuri Alinan kaksivuotispäiviä. Joonankin kävin ilmoittamassa kouluun ensi syksyksi, hän aloittaa saman kansainvälisen koulun kuin Ennikin. Täällä suomalaiset lapset aloittavat koulunsa vuotta aiemmin kuin Suomessa. Kindergartenin ensimmäinen vuosi on pitkälle leikkiä ja ryhmässä olemiseen totuttelua, meidän lapsille tietysti myös kielen oppimista, siinä muun ohella.

Markku sai Mekrez-kuoron kanssa pitkällisen projektin eli levyn teon valmiiksi. Heillä oli suuri konsertti stadionilla yli 4000 kuulijalle. You Tubessa on ainakin yksi Mekrezin video, jossa Markkukin soittaa kitaraa, käy katsomassa! Kuoron solisti ja pianisti lähtevät kanssamme ensi kesäkuuksi Suomeen.

Itse olen tehnyt paljon lehtijuttuja eri aiheista, kuten tyttöjen ympärileikkauksen loppumisesta Hosainan alueella sekä ensimmäisten Mekane Yesus –kirkon omien lähetystyöntekijöiden lähettämisestä töihin ulkomaille. Valtavan merkittäviä asioita molemmat.

Erityisen hieno oli reissu Hosainaan, jossa asuimme vuosina 2001-2003 Markun kanssa. Sieltä tein päivän matkan vielä eteenpäin, Gimbitsun kylään. Matkaa kuoppaista, pölyistä tietä on vain 30 kilometriä, mutta tien kunto, torille kulkevat ihmiset kantamuksineen, aasit, lampaat ja vuohet pakottavat laskemaan ajonopeuden neljäänkymppiin. Maaperä on ruosteenpunaista, tietä reunustavat akaasiat, eukalyptuspuut ja valebanaanit. Vasemmalla kohoavat upeat vuoret. Välillä otamme kyytiin matkakaverini Samuelin tuttuja ja heidän kantamuksiaan: hiilisäkin, viljaa ja polttopuita. Puhe käy amharaksi ja hadijaksi, itse osaan vain ensimmäistä.

Perillä Gimbitsussa tapaamme kes (pappi) Teklen perheineen. He ovat valmistaneet meille herkullisen aterian, inseralättyjä ja monenlaisia kastikkeita – kanaa, punajuurta, kaalia, kotijuustoa ja papuja. Ruoka syödään käsin ja päälle saamme kupit vahvaa, itsepaahdettua ja jauhettua kahvia suolalla höystettynä. Savesta tehdyssä talossa istuimina on matalat kolmijalkajakkarat, jaloissani juoksee lähes tusina pieniä tipuja.

Matkalla saan tehtyä monta tärkeää haastattelua, jotka liittyvät Gimbitsun raamattukoulun toimintaan. Hosainassa tapaan vielä hiippakunnan uuden presidentin kes Solomonin sekä tyttöjen ympärileikkausta vastaan taistelevan rouva Sakamyeleshin. Hän näyttää minulle paljon valokuvia ja kertoo työstään Hosainan seudun kylissä Hän pitää työtoverinsa kanssa kursseja kylissä sekä muslimeille että kristityille. He kertovat ja näyttävät kuvin, kuinka paljon tyttöjen ympärileikkaus voi vaikeuttaa heidän tulevaa elämäänsä. He käyttävät opetuksessaan sekä Raamattua että Koraania, sillä kumpikaan ei kehota ympärileikkaamaan tyttöjä. Tuloksia on saatu, muutamassa kylässä Hosainan ympäristössä leikkaukset on lopetettu täysin. Tästäkin aiheesta on You Tubessa Suomen Lähetysseuran hyvä video. Se löytyy myös Lähetysseuran sivujen kautta, www.mission.fi
Tästä aiheesta aion vielä kirjoittaa jatkossakin, sovin Sakamyeleshin kanssa meneväni hänen mukaansa seuraavalle kurssille kuunteluoppilaaksi.

Monella – itsellänikin aiemmin – oli ajatus, että lähetystyöntekijät lähtevät viemään työalueille jotain hienoa ja uutta. Nyt olen saanut huomata, että esimerkiksi meidän työyhteisössämme Mekane Yesus –kirkossa etiopialaiset tekevät upeaa työtä. He tekevät lähetystyötä oman maansa sisällä, pitävät huolta sairaista ja köyhistä, kouluttavat pappeja jne. He ovat eläviä kristittyjä, joilla on paljon enemmän opetettavaa elämästä Jumalan lapsena kuin minulla heille.

Jos meitä ulkomaalaisia tarvitaankin joihinkin töihin, Mekane Yesus –kirkko pyytää apua lähetysjärjestöjen kautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka lähetystyö tulee muuttumaan. Kauanko ulkomailta tulleita lähetystyöntekijöitä edes tarvitaan monilla työalueilla? Eikö näillä kustannuksilla jo koulutettaisi monta etiopialaista hoitamaan nekin työt, joita ulkomaalaiset nyt hoitavat? Ja milloin lähetystyön suunta muuttuu niin, että täältä Afrikasta lähtevät iloiset, innostuneet kristityt työhön meidän lamaantuneiden, maallistuneiden länsimaalaisten pariin? Mitään uhrautumisen kruunua lähetystyöntekijöiden päähän on turha nykypäivänä enää asettaa. Teemme tavallista työtä, asumme kunnollisissa asunnoissa emmekä näe nälkää tai juokse pakoon leijonia. Tiivistettynä lähetystyöntekijän elämä on mielestäni tavallista kristityn elämää, niin kuin se olisi Suomessakin. Kristittyinä meidän tulisi olla maailman suola ja valo, asumme sitten tutuissa kotiympyröissä Suomessa tai Afrikassa.