Meille tuli viime viikolla yllättäen kylään mieluinen vieras. Tutuistuimme Bogaleen jo Hosainassa vuonna 2001, kun hän oli opiskelija. Hän asui Hosainan Hostellissa, joka oli tarkoitettu orvoille ja hyvin köyhien perheiden lapsille. Lapset ja nuoret kävivät koulua ja asuivat hostellissa, asuntolassa. Markku opetti hostellilla englantia ja liikuntaa.
Bogale kävi lukion viimeistä luokkaa ja saikin erittäin hyvät arvosanat. Hän sai suoraan paikan Hararin yliopistosta ja valmistui kolmen vuoden opiskelujen jälkeen insinööriksi. Autoimme häntä opiskeluaikana vuokrien maksussa ja hän kävi meillä usein lomillaan. Myös Suomessa ollessamme saimme häneltä usein sähköpostia. Hän sai valmistuttuaan työpaikan Bedelen oluttehtaalta insinöörinä ja työskentelee siellä edelleen.
Hän siis tuli käymään meillä viime viikolla. Olimme nähneet edellisen kerran huhtikuussa, kun hän oli ollut autokolarissa ja kävi pääkaupungissa tutkimuksissa. Nyt hän istui sohvallamme, tarjosin hänelle kahvia. Juttelimme niitä näitä; työstä ja sukulaisista. Sitten hän sanoi: ”Te olette minulle kuin isä ja äiti, tai sisko ja veli. En voi pitää teiltä mitään salassa.” (Ahaa, nyt hän tunnustaa jotain, mitähän ihmettä?)”Minulla on tyttöystävä.” Hei, onpa hieno juttu! Mutta yleensä tässä kulttuurissa kerrotaan seurustelukumppaneista vasta kun ollaan menossa naimisiin, mutta ollaanhan me aika tuttuja, ehkä hän haluaa kertoa meille jo nyt.
Bogale on heimoltaan hadija, mutta hänen uudella asuinpaikallaan Bedelessä ihmiset ovat oromoita. Olemme joskus miettineet, että hänen saattaa olla aika vaikeaa löytää tyttöystävää sieltä.”Tyttöystävälläni on vauva.” Hups! Kenenkähän vauva oikein on? Onpa kummallista, että Bogale seurustelee jonkun kanssa, jolla on jo vauva, se on täällä aika harvinaista.”Minä olen sen vauvan isä.” No niin! Yllätyksiä toisensa jälkeen... Mahtava juttu! Onko hienoa olla isä? Aivan upeaa!”Me menimme naimisiin viime toukokuussa.”
Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin nauraa ja onnitella Bogalea. Häät olivat olleet pienet, Bogalen suku kaukaa Hommatsosta ei ollut päässyt paikalle. Mutta hieno juttu, että olivat pitäneet pienet häät, joita varten ei ole tarvinnut ottaa lainaa maksettavaksi. Bogale kertoo ostaneensa häihin lampaan, morsiamen suku on pitänyt huolta muista tarjottavista. ”Vauva on syntynyt kesäkuussa. Me valitsimme teidät kummeiksi.”
Abenezer on toinen etiopialainen kummilapsemme. On hienoa olla kummina läheisten ystävien lapsille. Välillä meitä kysytään kummeiksi lähes vieraittenkin lapsille, mutta silloin tuntuu sille, että kummilta halutaan vain taloudellista tukea. Mutta nämä kaksi kummilastamme, seitsemänvuotias Dilamo Hosainassa ja kolmekuukautinen Abenezer Bedelessä ovat meille tärkeitä lapsia, koska tunnemme heidän vanhempansa jo vuosien ajalta. Hosainassa käymme aika usein Dilamoa tervehtimässä. Joskus viemme hänelle jalkapallon tai jotain muuta kivaa, kuten viimeksi koulurepun. Abenezeriä toivomme näkevämme myös aika ajoin, vaikka hän asuukin yli 500 kilometrin päässä täältä pääkaupungista.
Mutta mitä tämä keskustelu Bogalan kanssa opetti? Se oli oikein malliesimerkki siitä, kuinka Etiopiassa kerrotaan uutisia. Olisihan hän vain voinut kertoa suoraan: ”Olen mennyt naimisiin ja minulla on poika.” Mutta eihän täällä tokikaan niin tehdä, vaan kuulijaa valmistellaan monin sanankääntein lopulliseen uutiseen, oli se hyvä tai huono uutinen.
Jos joku on kuollut, ei sitäkään laukaista lähisukulaisille koskaan suoraan. Voidaan soittaa esimerkiksi toisella paikkakunnalla opiskelevalle nuorelle ja kertoa: ”Isäsi on tosi sairaana, hän on sairaalassa. Tule pian katsomaan häntä!” Opiskelija on täysin tietämätön siitä, onko isä tosiaankin sairas vai jo kuollut. Hän kuitenkin voi valmistautua henkisesti jo pahimpaan matkansa aikana. Kun hän näkee muun perheensä, tajuaa hän heidän ilmeistään, mikä on totuus; onko isä tosiaan sairaalassa sairaana vai kenties jo kuollut.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti